Get Flash to see this player.
Etusivu Piia-Noora Mepin työ Kalenteri Kuvagalleria Tiimi Yhteystiedot
Kirjoituksia
Pvm Otsikko
02.05.2005 Jotain mätää EU:ssa - Hopealohi
22.04.2005 Heikkoja signaaleja - Nykypäivä
14.04.2005 Euroopan tulevaisuus on gallien käsissä - Kaleva
07.04.2005 Lottovoittajien maa? - Ylioppilaslehti
01.04.2005 Aikooko hallitus vihdoin noudattaa nykyistä perustuslakia?
18.03.2005 Uutta puhtia pohjoiseen
17.03.2005 Esimerkillistä käytöstä - Ylioppilaslehti
22.02.2005 Globalisaatio jakaa - vai jakaako sittenkään? - Ylioppilaslehti
21.02.2005 Yrittäjyys ei innosta EU:ssa - Yrittäjänaisten lehti
20.02.2005 Lakinaisten lasikatot - Lakimiesuutiset
18.02.2005 Kymmenen vuotta unionissa
18.02.2005 Condien charmi puree - uusi aika alkaa? - Nykypäivä
10.02.2005 Antikapitalistien helvetti - Ylioppilaslehti
04.02.2005 Hallituksen ulkopoliittinen konsensus? - Suomen kuvalehti
21.01.2005 Vakaus- ja kasvusopimus muuttopaineessa? - Kaleva
18.01.2005 Kaikelle on aikansa - Forum24
14.01.2005 Siviilikriisinhallinta on vanha juttu - Nykypäivä
10.01.2005 Se koira älähtää... - Ylioppilaslehti
31.12.2004 Edistys lähtee tosiasioiden tunnustamisesta
17.12.2004 Presidentin valta kaventuu edelleen - Nykypäivä
 
<< Edellinen sivu    Seuraava sivu >>  
   
Mitä ei olisi saanut unohtaa - Lapin radio
26.06.2008

Kun Irlannin kansanäänestys torjui Lissabonin sopimuksen, olemme taas joutuneet mietinnän eteen. Kuinka voimme kunnioittaa irlantilaisten ääntä ja samalla jatkaa EU-prosessia? Emme kuitenkaan voi antaa muutaman miljoonan irlantilaisen pysäyttää kehitystä, jonka tarkoitus on parantaa puolen miljardin eurooppalaisen elämää. Tilanteen vakavuutta ei kuitenkaan ole syytä liioitella. Olen varma, että Irlannin kanssa psytytään löytämään neuvotteluteitse ratkaisu, jolla koko unioni voi mennä eteenpäin. EU:ssa on totuttu etenemään kriiseistä kohti uusia ratkaisuja ennenkin.

Mutta enemmän minua huolestuttaa suurempi kuvio taustalla. Se ettei tähän tilanteeseen varauduttu etukäteen. Lissabonin sopimukseen olisi pitänyt kirjata lause "entä jos", eli entä jos joku jäsenmaa ei ratifioikaan sopimusta. Selvää on ollut alusta alkaen, että kaikkien jäsenmaiden on oltava mukana, joten on kummallista että pahimpaan ei kunnolla valmistauduttu. Oltiinko liian itsevarmoja, että kaikki maat automaattisesti ratifioivat sopimuksen? Oltiinko jo unohdettu, että vuosina 1992, 2000 ja 2005 Tanska, Irlanti, Ranska ja Hollanti ovat äänestäneet perussopimuksia vastaan?

Ehkä juuri siksi irlantilaiset äänestivät kuten äänestivät. Koska EU:ssa automaattisesti ajateltiin, että Irlanti äänestää "oikein". Tyrmistyttävää on, että sopimuksen sisältöä ja tarkoitusta ei edes viitsitty sen kummemmin kansalaisille selittää ja monella irlantilaisella olikin harhakäsityksiä siitä, mitä Lissabonin sopimuksen hyväksymisestä seuraisi. Osa äänesti "ei" vain tietämättömyytensä vuoksi sen avoimesti tunnustaen.

Irlantilaiset ovat hyötyneet suuresti Euroopan unionista ja kansa kannattaakin jäsenyyttä. Kyse ei siis ole edes mistään sen kummemmasta EU-vastustuksesta kansalaisten joukossa. Kyse taitaakin ennemminkin olla vastalauseesta EU-eliittiä vastaan, tapaan millä sopimus neuvoteltiin ja miten asia kansalle selittämättä tarjottiin.

Bryssel-epäluulo ei kuitenkaan ole vain kansalaisten keksimää, vaan siinä on myös kansallisilla poliitikoilla suuri vastuu. Ulkoministerimme Alex Stubb totesi maanantaina eduskunnassa juhannuksen huippukokouksen jälkilöylyt -tilaisuudessa, kuinka ilmapiiri EU-kokouksissa on pääosin huono. Jokainen maa lähtee Brysseliin neuvottelemaan itselleen parhaan mahdollisen diilin, vähät välittämättä koko Euroopan edusta. Sitten kotiin palataan katkerina ja Brysseliä syyttäen. Ongelmat sysätään EU:n syyksi, mutta onnistumisista muistetaan kuitenkin ottaa sulka omaan hattuun! Mistä Eurooppa-hengestä silloin voidaan puhua? Ei sitten liene ihme, että kun kansalle annetaan suora ääni, niin tulos voi olla selkeä "ei". Tavallaanhan kansallisten päättäjien pitäisi silloin olla tyytyväisiä; heidän Bryssel-viestinsä on selkeästi ymmärretty!

Voidaan myös pohtia, onko kyse myös laajemmasta demokratiavajeesta. Etäisyydestä ja kommunikaatiokatkoksesta, joka ei ole olemassa pelkästään EU:n ja kansalaisten välillä vaan myös oman maan johdon ja kansalaisten välillä. On esimerkiksi ristiriitaista, että Irlannissa kaikki suurimmat puolueet tukivat sopimuksen hyväksymistä, mutta silti kansa sanoi ei. Eikö itse vaaleissa valittujen päättäjien arvostelukykyyn luotettu? Voi vaan kysyä, jos tällä menolla edetään, mikä onkaan länsimaiden demokratian tulevaisuus...

Valitettavasti poliitikot ovat osittain epäonnistuneet viestinsä välittämisessä kansalaisille. Tässä on meillä kaikilla päättäjillä peiliin katsomisen ja oppimisen paikka. Liika ylimielisyys kostautuu. On poliitikkojen vastuulla kertoa kansalaisille, kuinka meillä on hieno eurooppalainen unelma ja visio, joka olisi taas askeleen lähempänä toteutumistaan uuden sopimuksen myötä. Nyt on aika puhua asioista.
 
Takaisin etusivulle