Get Flash to see this player.
Etusivu Piia-Noora Mepin työ Kalenteri Kuvagalleria Tiimi Yhteystiedot
Kirjoituksia
Pvm Otsikko
17.03.2006 Perustuslaki ei ole pelastus - Kaleva
10.03.2006 Hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee pelastajan! - Nykypäivä
30.12.2005 Taistelu roposista - Nykypäivä
23.12.2005 Hurja vuosi takana - Kaleva
07.12.2005 Perustuslaista ei pelinappulaa - Forum24
01.12.2005 Hallitus katkaisee perustuslaillisen kehityksen linjan
25.11.2005 Tietoa ja harhatietoa kemikaaliasetuksestat - Kaleva
25.11.2005 Paljon leipää Merkelin harteilla
21.10.2005 Joukkoja johdetaan edestä - Nykypäivä
20.10.2005 SMEs and the European Parliament - a partnership for Europe's future
16.09.2005 (Turhan) tärkeä presidentti? - Nykypäivä
07.09.2005 Maksujako? - Oulun ylioppilaslehti
02.09.2005 Euroopan Unioni Oulun menestyksen takana - Kaleva
09.08.2005 Kompastuuko unioni kommunikaatioon? - Nykypäivä
01.07.2005 Vääriä johtopäätöksiä
10.06.2005 Pohjakosketus suuntamme näyttää - Kaleva
09.06.2005 Euroopan taloutta ei saada pystyyn vesittämällä sääntöjä
20.05.2005 Kiinalainen juttu - Nykypäivä
13.05.2005 Kilpailukyvyllä kärkeen - Kaleva
06.05.2005 Anna meidän olla - Ylioppilaslehti
 
<< Edellinen sivu    Seuraava sivu >>  
   
Mitä ei olisi saanut unohtaa - Lapin radio
26.06.2008

Kun Irlannin kansanäänestys torjui Lissabonin sopimuksen, olemme taas joutuneet mietinnän eteen. Kuinka voimme kunnioittaa irlantilaisten ääntä ja samalla jatkaa EU-prosessia? Emme kuitenkaan voi antaa muutaman miljoonan irlantilaisen pysäyttää kehitystä, jonka tarkoitus on parantaa puolen miljardin eurooppalaisen elämää. Tilanteen vakavuutta ei kuitenkaan ole syytä liioitella. Olen varma, että Irlannin kanssa psytytään löytämään neuvotteluteitse ratkaisu, jolla koko unioni voi mennä eteenpäin. EU:ssa on totuttu etenemään kriiseistä kohti uusia ratkaisuja ennenkin.

Mutta enemmän minua huolestuttaa suurempi kuvio taustalla. Se ettei tähän tilanteeseen varauduttu etukäteen. Lissabonin sopimukseen olisi pitänyt kirjata lause "entä jos", eli entä jos joku jäsenmaa ei ratifioikaan sopimusta. Selvää on ollut alusta alkaen, että kaikkien jäsenmaiden on oltava mukana, joten on kummallista että pahimpaan ei kunnolla valmistauduttu. Oltiinko liian itsevarmoja, että kaikki maat automaattisesti ratifioivat sopimuksen? Oltiinko jo unohdettu, että vuosina 1992, 2000 ja 2005 Tanska, Irlanti, Ranska ja Hollanti ovat äänestäneet perussopimuksia vastaan?

Ehkä juuri siksi irlantilaiset äänestivät kuten äänestivät. Koska EU:ssa automaattisesti ajateltiin, että Irlanti äänestää "oikein". Tyrmistyttävää on, että sopimuksen sisältöä ja tarkoitusta ei edes viitsitty sen kummemmin kansalaisille selittää ja monella irlantilaisella olikin harhakäsityksiä siitä, mitä Lissabonin sopimuksen hyväksymisestä seuraisi. Osa äänesti "ei" vain tietämättömyytensä vuoksi sen avoimesti tunnustaen.

Irlantilaiset ovat hyötyneet suuresti Euroopan unionista ja kansa kannattaakin jäsenyyttä. Kyse ei siis ole edes mistään sen kummemmasta EU-vastustuksesta kansalaisten joukossa. Kyse taitaakin ennemminkin olla vastalauseesta EU-eliittiä vastaan, tapaan millä sopimus neuvoteltiin ja miten asia kansalle selittämättä tarjottiin.

Bryssel-epäluulo ei kuitenkaan ole vain kansalaisten keksimää, vaan siinä on myös kansallisilla poliitikoilla suuri vastuu. Ulkoministerimme Alex Stubb totesi maanantaina eduskunnassa juhannuksen huippukokouksen jälkilöylyt -tilaisuudessa, kuinka ilmapiiri EU-kokouksissa on pääosin huono. Jokainen maa lähtee Brysseliin neuvottelemaan itselleen parhaan mahdollisen diilin, vähät välittämättä koko Euroopan edusta. Sitten kotiin palataan katkerina ja Brysseliä syyttäen. Ongelmat sysätään EU:n syyksi, mutta onnistumisista muistetaan kuitenkin ottaa sulka omaan hattuun! Mistä Eurooppa-hengestä silloin voidaan puhua? Ei sitten liene ihme, että kun kansalle annetaan suora ääni, niin tulos voi olla selkeä "ei". Tavallaanhan kansallisten päättäjien pitäisi silloin olla tyytyväisiä; heidän Bryssel-viestinsä on selkeästi ymmärretty!

Voidaan myös pohtia, onko kyse myös laajemmasta demokratiavajeesta. Etäisyydestä ja kommunikaatiokatkoksesta, joka ei ole olemassa pelkästään EU:n ja kansalaisten välillä vaan myös oman maan johdon ja kansalaisten välillä. On esimerkiksi ristiriitaista, että Irlannissa kaikki suurimmat puolueet tukivat sopimuksen hyväksymistä, mutta silti kansa sanoi ei. Eikö itse vaaleissa valittujen päättäjien arvostelukykyyn luotettu? Voi vaan kysyä, jos tällä menolla edetään, mikä onkaan länsimaiden demokratian tulevaisuus...

Valitettavasti poliitikot ovat osittain epäonnistuneet viestinsä välittämisessä kansalaisille. Tässä on meillä kaikilla päättäjillä peiliin katsomisen ja oppimisen paikka. Liika ylimielisyys kostautuu. On poliitikkojen vastuulla kertoa kansalaisille, kuinka meillä on hieno eurooppalainen unelma ja visio, joka olisi taas askeleen lähempänä toteutumistaan uuden sopimuksen myötä. Nyt on aika puhua asioista.
 
Takaisin etusivulle