Lainsäätäjistä on tulossa virkaholhoojia - Aamulehti
21.05.2006
Kieltoja kieltojen perään - Missä on luottamus kansalaisten omaan vastuuseen?
Kun tarkastelee kriittisesti viime kuukausien lainsäädäntötyötä niin Suomen eduskunnassa kuin eurooppalaisilla lainsäädäntöfoorumeillakin, huomaa välittömästi agendan olevan täynnä erilaisia kieltoja kieltojen perään.
Etenkin Arkadianmäellä näyttää vallitsevan todellinen kieltolakien renessanssi. On kansanedustajia, joiden päämissio on kieltää hedelmöityshoidot yksinäisiltä naisilta ja naispareilta. On ay-aktivistien ja kristillisdemokraattien epäpyhä allianssi vastustamassa kauppojen aukiolon vapauttamista, ruokaviinien päivittäistavarakaupan sallimisesta puhumattakaan.
On liikenneturvaholhoojia, jotka vaativat pyöräilykypäräpakon sanktioimista ja yleisnopeusrajoituksen laskemista 70 kilometriin tunnissa. Ja on vapaan tiedonvälityksen rajoittamisen airueita, jotka esittävät internetin törkysuodattimia kirjastoihin ja kouluihin, haluavat kieltää räikeät iltapäivälehtien lööpit lasten katseilta, vähäpukeiset naiset ulkomainoksista ja vastustaa kaupallista sananvapautta mainostaa laillisia tuotteita. Listalle ei tule loppua.
Kuten sanottu, synnittömiä eivät ole EU:n lainsäätäjätkään, parlamentti ja ministerineuvosto. Typeriä kieltoja pesee sieltäkin. Kun Muhammedin pilakuvakohu oli kuumimmillaan, EU-komissaari Frattini väläytteli median itsesensuuria uskontoa käsittelevissä kysymyksissä. Viimeisin "loistoidea" komissiolta on vähentää eurooppalaisten ylipaino-ongelmia rajoittamalla ravintoarvoltaan vähäisen ruoan eli ns. roskaruoan markkinointia.
Mistä moinen trendi oikein kumpuaa? Miksi lainsäätäjistä on tulossa yhteiskunnallisia virkaholhoojia - kaikella kunnioituksella tätä tärkeää ammattikuntaa kohtaan - jotka hitaasti, mutta varmasti pyrkivät rapauttamaan kansalaisten oikeutettuja vapauksia ja vapauksien käyttöön väistämättä liittyvää yksilön vastuuta?
Onko niin, että eduskunta on euroajan myllerryksessä kokenut menettäneensä perinteistä vaikutusvaltaansa ja on siksi ryhtynyt työntämään lonkeroitaan lähes jokaiselle elämänalueelle? Entä miksi myös eurooppalaisilla foorumeilla kielloilla tuntuu olevan suurempi kantavuus kuin vapauksien lisäämisellä?
En yhtään epäile, etteivätkö kansanedustajat ja aloitemonopolia pyörittävät virkamiehet olisi vilpittömästi huolissaan kansalaisten terveydestä, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista kieltoja ja rajoituksia asettaessaan. Tarkoitus ei kuitenkaan aina pyhitä keinoja. Kaikille viime aikoina esitetyille rajoituksille ei varmasti ole tarvetta, vaikka joukossa lienee tarpeellisiakin lainsäädäntöesityksiä. Ilmankin on pärjätty - ja vieläpä ihan kohtuullisen pienin vaurioin.
Suomessa on tarve perusteelliselle keskustelulle avoimen, vapaan yhteiskunnan tulevaisuudesta, joka luottaa kansalaistensa kykyyn tehdä itseään ja lähimmäisiään koskevia päätöksiä, jotka eivät loukkaa toisten ihmisten oikeuksia ja vapautta.
Kansalaisilla on modernissa yhteiskunnassa varmasti enemmän vapauksia kuin menneinä vuosisatoina, mutta samalla myös inhimillinen vastuu on korostunut. Uskon, että jos me päättäjät uskallamme luottaa ihmisten kykyyn kantaa vastuuta, syntyy hedelmällinen kehä, joka mahdollistaa entistä laajemmat vapaudet - ilman yhteiskunnallisten ongelmien lisääntymistä ja kasautumista.
Lainsäädäntö on sitä paitsi väärä keino taistella kaikenlaisia yhteiskunnallisia epäkohtia vastaan. Lain voima ei ole rajaton. Kaikkein valitettavinta on, mikäli kansalaisten yleinen lakien kunnioitus heikkenee johtuen typeristä laeista, joiden noudattamista tai noudattamatta jättämistä on mahdotonta aukottomasti valvoa. Mikäli kansalaisen näkökulmasta perusteettomia kieltoja on liikaa, vaarana on, etteivät ihmiset pian sitoudu sellaisiinkaan rajoituksiin, jotka olisivat selkeästi perusteltuja niin yksilöille kuin heitä ympäröivälle yhteiskunnallekin. Käy kuten tarinan pojalle, joka ilman syytä huutaa suden saapuvan, mutta kun susi oikeasti lähestyy, kukaan ei enää lotkauta sille korvaansa. Teemme peruuttamatonta harmia erityisesti, mikäli suomalainen nuoriso menettää luottamuksensa laeilla ohjattuun yhteiskuntaan ja yhä useampi viehättyy anarkistisesta liikehdinnästä sekä yleisestä virkavallan ja sopimusyhteiskunnan vastustamisesta.
On varmasti ihmisiä, jotka tarvitsevat tukea vaikeissa valintatilanteissa ja kokevat suurta helpotusta, kun lainsäätäjä poistaa heiltä valinnanvapauden ja samalla päätöksenteon tuskan. Tukea tarvitseville on kuitenkin mahdollista antaa tukea ilman, että kaikilta riistetään vapaudet, joita he pystyisivät vastuullisesti käyttämään.
Holhousmentaliteetille on tultava loppu. Pallo on lainsäätäjillä, mutta myös kansalaisten pitää valvoa valppaana vapauksiaan. Toimivassa edustuksellisessa demokratiassa kansalaisen ääni ei ole mikään huutavan ääni korvessa. Meidän on luovuttava ajattelemasta itseämme alamaisina, joita voidaan lainsäädännöllä pompottaa mielin määrin. Vapaa ihminen on oikeutettu myös vapaaseen yhteiskuntaan.
Piia-Noora Kauppi |
|
