Get Flash to see this player.
Etusivu Piia-Noora Mepin työ Kalenteri Kuvagalleria Tiimi Yhteystiedot
Kirjoituksia
Pvm Otsikko
02.05.2005 Jotain mätää EU:ssa - Hopealohi
22.04.2005 Heikkoja signaaleja - Nykypäivä
14.04.2005 Euroopan tulevaisuus on gallien käsissä - Kaleva
07.04.2005 Lottovoittajien maa? - Ylioppilaslehti
01.04.2005 Aikooko hallitus vihdoin noudattaa nykyistä perustuslakia?
18.03.2005 Uutta puhtia pohjoiseen
17.03.2005 Esimerkillistä käytöstä - Ylioppilaslehti
22.02.2005 Globalisaatio jakaa - vai jakaako sittenkään? - Ylioppilaslehti
21.02.2005 Yrittäjyys ei innosta EU:ssa - Yrittäjänaisten lehti
20.02.2005 Lakinaisten lasikatot - Lakimiesuutiset
18.02.2005 Kymmenen vuotta unionissa
18.02.2005 Condien charmi puree - uusi aika alkaa? - Nykypäivä
10.02.2005 Antikapitalistien helvetti - Ylioppilaslehti
04.02.2005 Hallituksen ulkopoliittinen konsensus? - Suomen kuvalehti
21.01.2005 Vakaus- ja kasvusopimus muuttopaineessa? - Kaleva
18.01.2005 Kaikelle on aikansa - Forum24
14.01.2005 Siviilikriisinhallinta on vanha juttu - Nykypäivä
10.01.2005 Se koira älähtää... - Ylioppilaslehti
31.12.2004 Edistys lähtee tosiasioiden tunnustamisesta
17.12.2004 Presidentin valta kaventuu edelleen - Nykypäivä
 
<< Edellinen sivu    Seuraava sivu >>  
   
Kansallinen etumme ja EU - Kaleva
02.11.2007

Euroopan unioni on ollut kohta kolme vuotta lamaannustilassa, johon se ajautui Ranskan ja Alankomaiden kielteisten kansanäänestystulosten jälkeen keväällä 2005. Valoa tunnelin päässä näkyy kuitenkin vihdoin, sillä pari viikkoa sitten Lissabonissa EU:n hallitukset pääsivät yhteisymmärrykseen uudistetun perustuslaillisen sopimuksen sisällöstä.

Uudistussopimus on lähes sama kuin aiemmin hylätty perussopimus vaikka prosessissa rakenne jonkin verran muuttui vaikealukuisemmaksi ja muutamat vähemmän tärkeät symboliset asiat jätettiin pois. Toivoa sopii, että uudistussopimus tässä muodossaan saa nyt kaikkien 27 jäsenvaltion hyväksynnän ja EU pääsee keskittymään pelisääntöjen sijaan mantereemme yhteisten haasteiden voittamiseen.

Suomen näkökulmasta uudistussopimuksen syntyminen on viime kuukausien harvoja myönteisiä uutisia EU:sta. Monissa meille kansallisesti tärkeissä asioissa on tullut tai on vaarassa tulla lunta tupaan.

Sokerireformissa kansallisia näkökulmiamme ei ainakaan vielä ole ymmärretty tarpeeksi. Maataloudelle tärkeässä 141-tuessa emme ole toistaiseksi saaneet komissiota vakuutettua suomalaisen maatalouden erityisolosuhteiden pysyvyydestä. Yhdessä sovituista taloudenpidon säännöistä eli ns. vakaus- ja kasvusopimuksesta lipsutaan toistuvasti ja isot jäsenvaltiot jatkavat muista piittaamatta velkaelvytystä tehden samalla hallaa koko euroalueelle. Aseiden hallussapitoa koskeva direktiivi uhkaa suomalaisten nuorten metsästys- ja urheiluammuntaharrastusta. Taakanjako uusiutuvien energialähteiden lisäämisessä saattaa pahimmillaan vaikeuttaa Suomen metsäteollisuuden raaka-aineen saantia.

Onneksi osa näistä neuvotteluissa olevista päätösehdotuksista on sellaisia, joihin voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa ja saada pahimmat ylilyönnit poistettua. Olen vakuuttunut siitä, että tässä aktiivisessa vaikuttamistyössä onnistutaankin, kunhan kaikki puhallamme yhteen hiileen ja asetamme asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Raskasta tykistöä ei kannata mobilisoida kärpäsiä ampumaan, olivat ne sitten kuinka tärkeitä kärpäsiä tahansa. Tämä tulisi muistaa nyt kun vikkelimmät eri puolilta politiikan kenttää ovat alkaneet huutaa kovuuden perään ja syyttävät viime aikojen koettelemusten johtuvan Suomen liiallisesta kiltteydestä.

Meidän ei ole syytä ryhtyä riidankylväjiksi ja pahoiksi pojiksi. Emme me ole olleet kilttejä, vaan rakentavia. Olen vakuuttunut siitä, että olemme saaneet sopeutuvalla linjallamme enemmän aikaiseksi kuin jos olisimme joka käänteessä kynsin hampain puolustaneet lyhyen tähtäimen etujamme, vähät välittämättä kokonaisuudesta.

On totta, että Suomen pitää tarvittaessa olla lujempi ja puolustaa kansallisia etujaan loppuun saakka. Tärkeää on kuitenkin, ettei tässä kasvavassa kansallisessa voimaintunnossa unohdeta Suomen EU-jäsenyyden perimmäistä tarkoitusta. Pitää ottaa pieni hyppy historiaan, jotta muistamme todellisen kansallisen etumme.

Euroopan unioni luotiin maailmansotien jälkeen, jotta mantereen yhteisistä asioista voitaisiin päättää rauhanomaisesti. Sotien jälkeinen Euroopassa jokaisella kansallisvaltiolla oli suora intressi hakea suojaa toisia eurooppalaisia kansallisvaltioita ja niiden vallankäyttöä vastaan.

Tänään tuo Eurooppa on menneisyyttä. Enää yksikään EU:n jäsenvaltio ei voi samalla tavalla yksin käyttää valtaa mantereellamme tai sen ulkopuolella. Tämä johtuu pääosin siitä, että valtaosa nykyisistä poliittisista haasteista on luonteeltaan rajat ylittäviä, joihin yksittäisen valtion on vaikea ulottua. Nykymaailmassa Euroopan unioni on niin suurille kuin pienille jäsenvaltioille työkalu saada asioita hallintaan politiikan keinoin.

Pienelle maalle kuten Suomelle EU on ainoa keino saada edes hitunen vaikutusvaltaa. EU on varmasti epätäydellinen; hidas ja byrokraattinen sekä tekee välillä epäoikeudenmukaisia päätöksiä. Mutta ilman unionia meillä ei olisi mitään. Jos unionia ei olisi, olisi Suomen etu keksiä jokin vastaava, eurooppalaisten yhteistä tulevaisuutta rakentava foorumi.

EU siis antaa Suomelle vaikutusvaltaa asioihin, joihin muutoin emme voisi vaikuttaa. Helpolla tuota valtaa ei kuitenkaan saa. Lähtökohtaisesti pienellä maalla on pienen maan vaikutusvalta.

Pieni jäsenvaltio ei voi käyttäytyä samalla tavalla kuin vanha mantereemme suurvalta, vaikka kuinka perussopimuksissa vannottaisiin jäsenvaltioiden tasavertaisuuden nimiin. Suuri voi öykkäröidä ja saada tahtonsa perille. Pienen pullistelussa lopputuloksesta ei ole takeita ja siitä tulee helposti surkuhupaisaa kun kaikki osapuolet tuntevat realiteetit. Ainakin suhteellisuudentajua tulee olla.

Siksi, niin tiukasti kuin tulevissa neuvotteluissa omia etujamme ajammekin, meidän on samalla vaalittava EU:n roolia vahvana ja globaalina toimijana. Suomen todellinen kansallinen etu on vahva ja yhtenäinen Euroopan unioni, joka saa niin suuret kuin pienetkin pidettyä yhteisten päätösten takana. Unioni voi olla vahva ainoastaan silloin, jos jäsenmaat eivät elä kuin pellossa, vaan oikeasti sitoutuvat yhdessä tehtyihin päätöksiin.

Tätä taustaa vasten on vakavasti pohdittava, onko esimerkiksi perussopimuksen kansallinen ratifiointi järkevää linkittää maataloustukineuvotteluihin? Tällä vain herättäisimme muut jäsenvaltiot ottamaan kantaa asiaan, joka on puhtaasti Suomen hallituksen ja komission välinen kysymys. Nyt jo muiden Pohjoismaiden aktivoituminen asiassa on tuonut mutkia matkaan. Ei tähän soppaan enää lisää jäsenvaltioita tarvita.

Piia-Noora Kauppi
 
Takaisin etusivulle