Get Flash to see this player.
Etusivu Piia-Noora Mepin työ Kalenteri Kuvagalleria Tiimi Yhteystiedot
Lisää päivän vihastuksia
Pvm Otsikko
17.06.2008 Nuorten laittomat harrastukset
16.06.2008 Uusnatsien uusorganisointi
13.06.2008 Taas tässä tilanteessa...
12.06.2008 Kavallus korruptionvastaisessa virastossa
11.06.2008 Miten tyrannia lopetetaan?
09.06.2008 Irlanti pitää jännityksessä
06.06.2008 Zimbabwe kielsi avustusjärjestöjen toiminnan
03.06.2008 Hillary Clintonin vetäytyminen
02.06.2008 Ranskan omaan napaan tuijottajat
30.05.2008 Missä ovat sijoittajatytöt?
28.05.2008 Euroviisuja ei pidä ottaa liian vakavasti
26.05.2008 Kaapatut lapset
21.05.2008 Harkintakykyä myös komissaareilta
20.05.2008 Ranska jaksaa olla arrogantti - jopa euroviisuissa!
15.05.2008 Gallit ja helleenit barrikadeilla jälleen!
12.05.2008 Tuntemattomat vaikuttajanaiset
09.05.2008 Yö Kööpenhaminassa.
06.05.2008 Ay-liike Irlannin kansanäänestyksen ratkaisijana?
05.05.2008 Toisten puheet vahingoittavat.
23.04.2008 Meppien salailu
 
<< Edellinen sivu    Seuraava sivu >>  
   
Unohdetut itsemurhan uhrit
12.09.2007

Unohdetut itsemurhan uhrit. Suomen Mielenterveysseura julkisti eilen kirjan "Viimeinen ratkaisu?", jossa pohditaan itsemurhien ehkäisyä. Kirjassa nousee esille, että itsemurhaa hautovien on usein lähes mahdoton saada apua, heitä kohdellaan huonosti ja itsemurhavaarassa olevan hätää ei oteta todesta. Syyllisyys, epäusko, hylkääminen ja selkäänpuukottaminen olivat läheisten ja työtovereiden reaktiot, vaikka juuri heidän apuaan olisi tarvittu.

Mielenterveysseuran SOS-keskuksen tiedonkeruukampanjan tuloksista selvisi, että itsetuhoisuuteen saattavat ajaa monenlaiset seikat; mm. taloudellinen turvattomuus, ihmissuhdeongelmat, yksinäisyys ja masennus. Tilapäinen lääke voi löytyä pilleripurkista, muttei se kuitenkaan korjaa itse ongelmaa, sisäistä pahaa oloa.

Eilen parlamentissa osallistuin itsemurhan vastaisen teemapäivän seminaariin, jossa sain kuulla todella karuista ihmiskohtaloista. Itsemurhaa hautova jää hätähuutoineen monesti yksin. Usein apua saa vasta, kun itsemurhaa on jo yritetty, mutta aina ei silloinkaan. Kaikkein kauheinta on, että jopa alle kymmenvuotiaat lapset riistävät tietoisesti hengen itseltään. On järkyttävää, että viattoman lapsen elämä voi olla niin umpikujassa, että tällainen ratkaisu tuntuu järkevältä.

Kauheaa on myös, jos ammattihenkilökunta ei osaa tunnistaa apua tarvitsevan ihmisen oireita. On käsittämätöntä, että lääkkeillä itsemurhaa yrittäviä autetaan vain vatsahuuhtelulla, mutta itse ongelmaa - pahaa oloa - ei olla valmiita auttamaan. Raskasta työtä tekevä hoitohenkilökunta ei ehkä osaa tunnistaa apua tarvitsevien hätää. Toisaalta hoitohenkilökunnan piirissä itsemurhat ovat viime vuosina yleistyneet, mikä myös kertoo karua kuvaa nykypäivän Suomesta.

Mutta vastuu on myös meissä kaikissa - milloin viimeksi oikeasti kuuntelit ystävääsi, perheenjäsentäsi? Milloin viimeksi kysyit heiltä kuulumisia, sen sijaan että vuodatit vain omia tunteitasi? Mutta kuunnellaan myös itseämme. Muistetaan myös itse olla valmiita puhumaan, kun on vaikeaa.

Osaammeko tunnistaa, kun lähimmäisellämme menee niin huonosti, että hän vakavissaan harkitsee elämänsä päättämistä? Olemmeko tehneet kaikkemme ystävinä, jos kaverimme kuolee oman kätensä kautta? Monesti sanotaan, että itsemurhaa yrittävät vain hakevat huomiota, mutta jälkeenpäin on vain yksi totuus: yksi joukosta on poissa ja häntä ei enää saa millään takaisin.

Kuunnellaan myös niitä, jotka eivät ympärillämme sano mitään, sillä juuri heidän huolensa voi olla kaikista suurin.

Suomessa tehtiin vuoden 2005 tilastojen mukaan lähes tuhat itsemurhaa. Niistä jokainen oli turha.
 
Takaisin etusivulle