Iso paha palveludirektiivi? - Kaleva
29.10.2004
Viime aikojen kuumimpia kysymyksiä Suomessa on ollut palveludirektiivi. Europarlamenttivaaleista alkanut keskustelu palvelumarkkinoiden avaamisesta on jatkunut kunnallisvaalien innoittamana pitkälle syksyyn. Tänään eduskunta järjestää asiasta kuulemistilaisuuden, johon on kutsuttu paikalle europarlamentissa direktiiviesityksestä mietintöä valmisteleva saksalainen sosialistikollega Evelyn Gebhardt.
Toivottavasti tilaisuus selventää perusasiat lainsäädäntöehdotuksesta virkaveljille ja -siskoille Arkadianmäellä. Tällä hetkellä liian monella kansallisella tai juuri kansallisesta politiikasta mepiksi siirtyneellä päättäjällämme ei nimittäin ole oikeaa käsitystä direktiivin lähtökohdista, soveltamisalasta tai vaikutuksista.
On helppo ymmärtää poliitikkojen sekavat tunteet ja virhekäsitykset palveludirektiivin suhteen. Ammattiyhdistysliikkeen taholta masinoitu julkinen keskustelu on ajat sitten irronnut todellisuudesta ja politisoitunut voimakkaasti. Olihan jokseenkin kummallista, että keskustan ja demareiden tukema ja hallituspuolueina ministerineuvostossa neuvottelema direktiivi sai kunnallisvaalikentillä ainoat liittolaisensa kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaista, kansanedustajista ja mepeistä ??? hallituspuolueiden ehdokkaiden ja jopa johdon puhuessa omaa toimintalinjaansa vastaan. On kai niin, että itse sytytetyt palot on helppo sammuttaa, ja myöhemmin esittää kotimaan kentillä suurina torjuntavoittoina.
Vasemmiston ja ay-demareiden kauhukuvat direktiivin vaikutuksista suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan eivät pidä paikkaansa. Palveludirektiivi ei pura yhtään voimassaolevaa monopolia - valitettavasti - vaan keskittyy yksinkertaistamaan hallinnollisia menettelyjä ja lisäämään rajat ylittävää palveluntarjontaa purkamalla kaupan esteitä.
Periaatteena on, että yhdessä jäsenmaassa laillisesti toimiva palveluyritys on oikeutettu tarjoamaan palveluitaan myös toisessa jäsenmaassa ??? niine oikeuksineen ja velvoitteineen, jotka ovat yrittäjän kotimaassa voimassa. Kuitenkin kannattaa huomioida, että jos yritys lähettää esimerkiksi Suomeen työntekijöitä palvelua suorittamaan, työntekijöille pitää maksaa Suomen työehtosopimuksien mukaisia palkkoja ja työhön liittyviä sosiaalietuuksia. Sosiaalinen dumppaus ei ole millään muotoa mahdollista. Sitä paitsi työntekijöiden "syrjintä" työpaikalla pelkästään kansalaisuuteen perustuen on absoluuttisesti kiellettyä EU:n perussopimuksissa.
Kotimaisessa keskustelussa huomio palveludirektiivissä on keskittynyt muutamaan populaariin kysymykseen. Yksityishenkilöiden liikkumisvapaus ja yritysten sijoittautumisvapaus unionin alueella ovat perustavaa laatua olevia periaatteita, joista on sovittu unionin perussopimuksissa. Niinpä perussääntö on, että myös näillä mainituilla herkillä alueilla sijoittautumisvapautta on noudatettava ja että lupia vaikkapa apteekin pyörittämiseen tulisi myöntää nykyistä, aika rajoitettuakin sääntelyä, vapaammin.
Kuten tapana on, perussäännöstä voidaan kuitenkin poiketa eli jäsenvaltioilla on mahdollisuus käyttää yhteisesti hyväksyttyjä perusteita lupien rajoittamiselle. Tällaisia oikeutettuja syitä ovat esim. alueellisen tasapainon varmistaminen, kansalaisten palvelutarjonnan takaaminen ja yhteiskunnan kannalta tärkeiden toimintojen (kuten esimerkiksi apteekkilupien kohdalla lääkejakelun) turvaaminen.
Sen sijaan puhtaasti taloudellisilla perusteilla, eli toiminnan kannattavuuden turvaamisella, ei enää jatkossa lupien myöntämisiä voisi perustella. Useimmilla palvelusektoreilla kilpailu samat laadulliset vaatimukset täyttävien toimijoiden kesken on pelkästään tervetullutta ja näkyy lopulta kansalaisten kannalta parantuneiden palvelujen lisäksi myös hinnassa.
Hyvinvointipalveluihin liittyvät erityispiirteet on joko huomioitu tässä direktiivissä tai niistä säädetään kokonaan eri direktiiveissä. Palveludirektiivi ei harmonisoi jäsenvaltioiden sosiaali- ja terveyspalveluja koskevia säädöksiä eikä puutu näiden palvelujen toimittamistapaan. Jäsenvaltioilla, Suomi mukaan lukien, on jatkossakin oikeus päättää itse, miten sosiaali- ja terveysalan palvelut tuotetaan eli tuotetaanko ne julkisesti vai tilataanko ne yksityisiltä palveluntarjoajilta. Näistä asioista säädetään kokonaan eri direktiivissä, eli julkisten hankintojen direktiivissä.
Myöskään terveydenhuollon ammattilaisten pätevyysvaatimuksia ei määritellä mitenkään palveludirektiivissä, vaan niistä säädetään erikseen ammattipätevyyksistä laaditussa direktiivissä. Palvelun tilaajalla, eli useissa tapauksissa esimerkiksi kunnalla, on täysi mahdollisuus, ja tietyissä tapauksissa jopa velvollisuus, edellyttää ostopalveluna toteutettavan palvelun tarjoajalta tiettyä koulutus- tai pätevyystasoa. Mutta edelleen - palveludirektiivi ei tästä määrää.
Meille kuluttajille palveludirektiivi helpottaisi palvelujen ostamista muissa EU-maissa sekä vahvistaisi oikeuksiamme palvelujen käyttäjinä. Syrjintäkielto, lisääntynyt läpinäkyvyys ja tieto palveluntarjoajien taustoista sekä potilaiden oikeus saada sosiaaliturvaan perustuvaa korvausta ulkomailla saadusta hoidosta ovat näistä hyviä esimerkkejä.
Kotimaisten päättäjien olisikin syytä lopettaa turha nalkuttaminen ja keskittyä niihin asioihin, jotka palveludirektiivissä edelleen kaipaavat tarkistuksia. Sillä heikkoja kohtia ja epätarkkuuksia palveludirektiivistäkin kyllä löytyy; esimerkiksi poikkeuksia direktiivin soveltamisalaan olisi selkiytettävä. Mutta kokonaisuudessaan palveludirektiivi on edistysaskel, jota suomalaistenkin palveluntarjoajien kannattaa hyödyntää. |
|
