Get Flash to see this player.
Etusivu Piia-Noora Mepin työ Kalenteri Kuvagalleria Tiimi Yhteystiedot
Kirjoituksia
Pvm Otsikko
22.12.2006 Suomen eleetön tyyli puri - Nykypäivä
11.12.2006 Eurooppa - Ei ongelmia, vaan vastaus - Meppiuutiset
01.12.2006 Kansallisvaltioiden aikakausi on ohi - Nykypäivä
28.11.2006 Mikä on Suomen tie? - Kaleva
14.11.2006 EU haluaa tasata yhdysliikenteeen hintoja - Taloussanomat
09.11.2006 How should the regulatory framework evolve to create an investment friendly environment? - European Voice
31.10.2006 Uskonnon nimissä tehdään paljon väärää - Kaleva
27.10.2006 ??äriliikkeet nostavat päätään - Nykypäivä
03.10.2006 Ongelmia perustajaytimessä? - Kaleva
29.09.2006 Euroopan rajat - Nykypäivä
05.09.2006 Venäläistä mosaiikkia unionissa - Kaleva
22.08.2006 Maailmanpolitiikan arkipäivää? - Nykypäivä
22.06.2006 Iso K - kapula keskustaoikeistolaisen yhteistyön rattaissa - Nykypäivä
14.06.2006 Unionin kriisi ei ole laajentumisesta kiinni - Kaleva
21.05.2006 Lainsäätäjistä on tulossa virkaholhoojia - Aamulehti
19.05.2006 Mikään ei ole mahdotonta - Nykypäivä
18.05.2006 Parisuhteen laatu ei koskaan saa olla peruste syrjinnälle - Helsingin Sanomat
26.04.2006 PK-yritykset, ei talousnationalismi vastauksena Euroopan työllisyysongelmaan - Lehdistötiedote
20.04.2006 Naisia lisää yritysjohtoon ??? Mutta miten? - Kaleva
13.04.2006 Mullahien ydinase on uhka maailmanrauhalle - Nykypäivä
 
<< Edellinen sivu    Seuraava sivu >>  
   
Kaikelle on aikansa - Forum24
18.01.2005

Euroopan unionin historiassa on asioita, jotka toistuvat toistumistaan. Ne ovat yhtä vanhoja tai yhtä nuoria kuin unioni itse. Ilman näitä ominaisuuksiaan unioni ei olisi kehittynyt sellaiseksi kuin se tänään on.

Yksi mielenkiintoisimmista EU:n "luonteenpiirteistä" on kaksijakoinen suhtautuminen erilaisiin määräaikoihin. EU:n ylintä päätöksentekovaltaa käyttävät jäsenvaltiot ovat sekä lapsellisen ihastuneita asettamaan itselleen aikatavoitteita että surullisen kuuluisia siitä, miten vähemmän kunnianhimoisetkin deadlinet kyetään ylittämään.

EU tarvitsee määräaikoja. Se on suorastaan riippuvainen niistä. Entinen komission puheenjohtaja Jacques Delors on todennut, että EU voi mennä eteenpäin vain kahta tietä: joko kriisien tai määräaikojen kautta. Useimmiten ennalta suunniteltu aikataulu on näistä kahdesta se kivuttomampi vaihtoehto.

Ehkäpä paras esimerkki määräaikojen voimasta on yhteisvaluutta euro. 1970-luvun alussa integraatio oli syvässä kriisissä. Ranska boikotoi neuvoston kokouksia harjoittaen ns. tyhjän tuolin politiikkaa. Thatcher neuvotteli liittymissopimuksesta vaatien tiukkoja ehtoja mukaantulolleen. ??ljykriisi heikensi taloutta.

Näihin aikoihin muutamat visionääriset poliitikot tapasivat Strasbourgin kuuluisassa Crocodile-ravintolassa ja saivat hurjan ajatuksen: Euroopalla pitäisi olla yhteinen raha! Jotta tähän tavoitteeseen päästäisiin, perussopimuksen neljän perusvapauden pitäisi täysimääräisesti toteutua. Tavaroiden, palveluiden, ihmisten ja pääoman tulisi liikkua vapaasti yhteisillä sisämarkkinoilla.

Tapaamispaikkansa mukaan Krokotiiliklubiksi nimetty herraseura kääri hihansa, kirjoitti suunnitelman yhteisen rahan luomiseksi ja alkoi puuhata sisämarkkinoiden avaamista. Aikatauluksi sovittiin, että sisämarkkinat on saavutettava vuoden 1992 alkuun mennessä ja yhteiseen rahaan edetään sen jälkeen kolmessa vaiheessa niin, että vuosituhannen vaihteessa yhteinen raha voidaan ottaa käyttöön. Määräajat kirjattiin EU:n perussopimuksiin.

Kun euro lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin tuli käteisvaluutaksi kahdessatoista valtiossa, Krokotiiliklubin tavoitteet toteutuivat. Matkalla oli mutkia, mutta lopulta suunnitelma piti.

Toisaalta yhtä vanha kuin EU:n perinne asettaa määräaikoja, on myös unionin tapa ylittää niitä. Ylitettyjen määräaikojen lista on valitettavasti pidempi kuin onnistuneesti pidettyjen.

EU:lla piti olla siviilikriisinhallintajoukot vuoden 2003 loppuun mennessä. Päätökset pelastusjoukkojen kokoamisesta tehtiin jo 1990-luvulla. Tällä kertaa määräajan ylittäminen aiheutti kohtalokkaita seurauksia. Kun tapaninpäivän järkyttävän katastrofin vuoksi yhteisiä apujoukkoja olisi tarvittu, EU:lta ei niitä löytynyt.

Kaikkein tunnetuin määräaika asetettiin Lissabonin huippukokouksessa keväällä 2000. Tällöin uhotiin, että EU:sta tehdään kymmenessä vuodessa maailman kilpailukykyisin talousalue. Nyt aikataulun puolivälissä EU on entistä kauempana tästä tavoitteesta ja globaalit kilpailijamme ovat useimmilla aloilla vain lisänneet etumatkaansa.

Onneksi historia on osoittanut, että useimmiten määräajan ylittäminen tuloksetta on tarkoittanut vain viivästystä, ei suunnitelmien täydellistä hautaamista. Sitä paitsi joskus aikalisälle on kieltämättä ollut myös tarvetta.

Määräajassa tai muutamalla vuodella myöhästyen, tärkeintä on eteenpäinmenemisen meininki. Kaikelle on aikansa. Erityisesti EU:ssa.

Piia-Noora Kauppi

Kirjoittaja on oululainen meppi ja Kokoomuksen europarlamenttiryhmän puheenjohtaja.
 
Takaisin etusivulle