Hallituksen ulkopoliittinen konsensus? - Suomen kuvalehti
04.02.2005
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta käytiin syksyllä kiivasta keskustelua. Opposition kritiikki osui arkaan paikkaan. Hallituspuolueet puolustivat kilvan ulkopoliittista yksimielisyyttään jopa pää-äänenkannattajiensa yhteisen pääkirjoituksen avulla.
Keskustelun tarkoituksena oli selvittää, mikä on hallituksen ulkopoliittinen linja ja kuka sen määrittelee. Tekeekö hallitus presidentin ja ulkoministerin, pääministerin vaiko eduskunnan puhemiehen ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan linjan mukaista ulkopolitiikkaa? Vastaus tähän kysymykseen määrittää politiikan sisällön.
Suomen rooli EU:n rauhanturvatoiminnassa
Yksi keskustelun teemoja oli Suomen rooli ulko- ja turvallisuuspoliittisesti yhdentyvässä Euroopan unionissa. EU:n turvatakuiden merkitystä Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiselle linjalle on tulkittu hallituspiireistä niin monin eri tavoin, ettei ainakaan tästä asiasta tunnu vallitsevan yksimielisyyttä. Hallituspuolue RKP jopa tuki Kokoomuksen linjaa.
Hallitus pysyy väitteessään konsensuksesta, mutta teot ratkaisevat. Tärkein lähiaikoina päätettävä asia on ratkaista kansallisella tasolla muodot, joita noudatetaan Suomen osallistuessa EU:n vahvistettuun rauhanturva- ja kriisinhallintatoimintaan. Rauhanturvalain uudistus tulee olemaan hallituksen mainostaman ulkopoliittisen konsensuksen todellinen testi.
Onko YK-mandaatti tarpeen?
Ainakin kolme asiaa jakaa mielipiteitä myös hallituksen sisällä rauhanturvalain uudistuksessa. Ensinnäkin hallituksen on ratkaistava kysymys rauhanturvaoperaation käynnistämiseksi vaadittavasta mandaatista. Riittääkö EU:n oma valtuutus vai pitääkö odottaa YK:n turvaneuvoston mandaattia?
Maanpuolustuskurssin avajaispuheessaan presidentti Halonen otti asiaan selkeästi kantaa ja edellytti YK:n mandaattia kaikelle EU:n yhteiselle rauhanturvatoiminnalle. Presidentin vahva kannanotto oli outo, sillä pää- ja ulkoministeri ovat ottaneet eri kannan.
Tässä asiassa ulkoministeri Tuomiojakin on kääntänyt Haloselle selkänsä. Tuomioja kirjoitti yhdessä kollegansa Laila Freivaldsin kanssa joulukuussa Turun Sanomissa, että EU:n tulisi voida toteuttaa kriisinhallintaoperaatio harkintansa mukaan ja poikkeustilanteessa myös ilman YK:n mandaattia. Saman on todennut selvin sanoin myös pääministeri Vanhanen Kalevan turvallisuuspoliittisessa seminaarissa marraskuussa.
EU:n on kyettävä estämään erilaiset kriisit lähialueillamme. Nopeuden vaatimus edellyttää kriisinhallinnalta kykyä toimia tarvittaessa pelkällä EU-mandaatilla. Päätöksenteko unionin yhteisen operaation käynnistämisestä tehdään joka tapauksessa yksimielisesti.
EU ei voi olla halvaantuneen YK:n vanki
Jos YK olisi ollut aidosti toimintakykyinen kriisinhallinnan alalla, Ruandan, entisen Jugoslavian alueen ja nyt Sudanin tragedioilta olisi voitu mahdollisesti välttyä. Silloin EU:lla ei välttämättä olisi edes tarvetta kehittää kriisinhallintakykyään.
Puolustusulottuvuuden kehittäminen ei siis tarkoita, että YK:n merkitystä vähäteltäisiin tai sen kehittämistä ei pidettäisi tarpeellisena. On tärkeää, että EU:n nopean toiminnan joukot toimivat YK:n periaatteiden mukaisesti.
YK:n periaatteiden mukaista ei varmastikaan ole, jos joukkoja ei saada ajoissa paikalle estämään inhimillisiä katastrofeja. Näin voisi tapahtua jonkun turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenen vastustaessa veto-oikeudellaan päätöslauselmaa omien poliittisten etujensa takia.
Presidentti Halosen mielestä YK:n päätös antaa korkeamman moraaliseen oikeutuksen EU:n yhteisten joukkojen käytölle. Mitenkähän vaikkapa USA:n, Venäjän tai Kiinan moraali turvaneuvoston päätöksenteossa; onko se todella EU-maita korkeampi?
Suomalaisten sotilaiden oltava samalla viivalla
Toinen kysymys liittyy suomalaisten rauhanturvaajien voimankäyttöoikeuksiin. Onko suomalainen sotilas samalla viivalla muiden EU-jäsenvaltioiden kollegoidensa kanssa vai luodaanko hänelle ihan omat voimankäytön standardit?
Tässä asiassa SDP:n ja keskustan hallitusryhmät lienevät suurin piirtein samoilla linjoilla, mutta eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa keskustan rivit rakoilevat. Kokoomuksen linja on selkeä. Nykyinen lainsäädäntö on tehty vastaamaan perinteisen rauhanturvaamisen tarpeisiin. Nyt perustettavat kriisinhallintajoukot voivat joutua huomattavasti vaativampiin tehtäviin.
Presidentti Halonen on oikeassa sanoessaan, että vastuunkanto voi tarkoittaa myös suomalaisuhreja. Paras tapa minimoida suomalaisten sinkkiarkkujen riski on antaa suomalaisille joukoille yhteneväiset voimankäytön valtuudet muiden samoihin taisteluosastoihin osallistuvien sotilaiden kanssa.
Kuka päättää Suomen osallistumisesta?
Kolmas kysymys on, kenellä on valta päättää maamme osallistumisesta johonkin nimenomaiseen operaatioon? Presidentti Halonen haluaisi tämän vallan itselleen, näin hän on vihjannut useaan otteeseen. Myös uskollinen Sancho Panza, oikeusministeri Johannes Koskinen, on tukenut presidentin tulkintaa.
Perustuslakiamme uudistettaessa eduskunta teki selvän eron yleisen ulkopolitiikan ja EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan välille. Ensimmäinen näistä kuuluu presidentille, jälkimmäinen kokonaan pääministerille. Myös yhteinen puolustus kriisinhallinta- ja rauhanturvatoimintoineen on osa EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Se on siis puhtaan hallitusvetoista ja parlamentaarisen vastuukatteen piirissä.
Viimeisimpien arvioiden mukaan hallitus lykkää rauhanturvalain uudistamisen yli presidentinvaalien. Sen jälkeen ei presidentille jääne kuin muodollinen rooli siunata eduskunnan kuulemisessa hyväksytty valtioneuvoston esitys suomalaisten joukkojen käytöstä. Varsinaisen päätöksen EU:n taistelujoukkojen käyttämisestä tekee EU:n neuvosto. Toivoa sopii, että tässä periaatteellisestikin tärkeässä ratkaisussa hallitus ei nöyrry presidentin omaperäisten ja Eduskunnan kantaa vastaamattomien perustuslain tulkintojen edessä.
Piia-Noora Kauppi
Euroopan parlamentin jäsen (kok.)
Kokoomuksen europarlamenttiryhmän puheenjohtaja |
|
