Get Flash to see this player.
Etusivu Piia-Noora Mepin työ Kalenteri Kuvagalleria Tiimi Yhteystiedot
Kirjoituksia
Pvm Otsikko
17.03.2006 Perustuslaki ei ole pelastus - Kaleva
10.03.2006 Hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee pelastajan! - Nykypäivä
30.12.2005 Taistelu roposista - Nykypäivä
23.12.2005 Hurja vuosi takana - Kaleva
07.12.2005 Perustuslaista ei pelinappulaa - Forum24
01.12.2005 Hallitus katkaisee perustuslaillisen kehityksen linjan
25.11.2005 Tietoa ja harhatietoa kemikaaliasetuksestat - Kaleva
25.11.2005 Paljon leipää Merkelin harteilla
21.10.2005 Joukkoja johdetaan edestä - Nykypäivä
20.10.2005 SMEs and the European Parliament - a partnership for Europe's future
16.09.2005 (Turhan) tärkeä presidentti? - Nykypäivä
07.09.2005 Maksujako? - Oulun ylioppilaslehti
02.09.2005 Euroopan Unioni Oulun menestyksen takana - Kaleva
09.08.2005 Kompastuuko unioni kommunikaatioon? - Nykypäivä
01.07.2005 Vääriä johtopäätöksiä
10.06.2005 Pohjakosketus suuntamme näyttää - Kaleva
09.06.2005 Euroopan taloutta ei saada pystyyn vesittämällä sääntöjä
20.05.2005 Kiinalainen juttu - Nykypäivä
13.05.2005 Kilpailukyvyllä kärkeen - Kaleva
06.05.2005 Anna meidän olla - Ylioppilaslehti
 
<< Edellinen sivu    Seuraava sivu >>  
   
Kymmenen vuotta unionissa
18.02.2005

Osallistuin eilen komission järjestämään seminaariin, jossa vertailtiin vuonna 1995 jäseneksi liittyneiden valtioiden kokemuksia EU-jäsenyydestä. Paikalla oli tutkijoita Suomesta, Ruotsista ja Itävallasta, jotka valottivat kukin oman maansa näkökulmasta EU-jäsenyyden vaikutuksia kymmenen jäsenyysvuoden aikana.

Suomen analyysin esitti tutkija Teija Tiilikainen. Hän palasi aluksi syksyn 1994 EU-kansanäänestyksen tunnelmiin. Suomalaisten EU-tutkijoiden parissa oltiin tuolloin hyvin huolestuneita kansanäänestyksessä esiinnousseesta juovasta kaupunkien ja maaseudun välillä. Tutkijoiden huolenaihe oli ymmärrettävä. Missään muussa jäsenvaltiossa EU:iin liittymisestä äänestettäessä ei näin jyrkkää alueellista eroa maan eri osien välille ollut aiheutunut. Pelättiin, että EU-jäsenyysaikana eriytyminen kaupunkien ja maaseudun välillä entisestään syvenee, synnyttää protestimielialaa ja uusia poliittisia puolueita sekä luo pohjaa jopa jonkinlaiselle sisäpoliittiselle kapinalle, jonka tuloksia kukaan ei voisi arvata.

EU-Suomi onnistui kuitenkin nopeasti kuromaan umpeen kansanäänestyksen kahtiajaon ja koko kansakunta saatiin puhaltamaan yhteen hiileen. Oma vaikutuksensa oli myös sillä, että v. 1995 eduskuntavaaleissa saatiin laajapohjainen sateenkaarihallitus, joka kykeni alusta lähtien johdonmukaiseen EU-politiikkaan. Ehkäpä tästä syystä meillä ei ole myöskään nähty samanlaista euroskeptikkojen maihinnousua kuin muualla Euroopassa. Niin Ruotsissa kuin Itävallassakin on merkittäviä puolueita, jotka ratsastavat ihmisten EU-ennakkoluuloilla.

Tiilikainen uskoo, että euroskeptismin vähäisyys Suomessa johtuu myös siitä, että Kokoomusta lukuunottamatta muilla suurilla puolueilla on omat ???kotiskeptikkonsa??? puolueen sisällä. EU-vastustajat ovat löytäneet elintilaa suurista puolueista ja menneet läpi mm. europarlamenttiin vähemmistöjen turvin. Kirkkaimpia esimerkkejä tällaisista ???piikeistä puolueen lihassa??? ovat eurooppamyönteisyyttään nykyisin julistavan keskustan Paavo Väyrynen ja Vasemmistoliiton ikuinen vastarannan kiiski Esko Seppänen. Ironista kyllä, myös ulkoministerimme Erkki Tuomioja voidaan lukea tähän skeptikoiden harvaan joukkoon.

Toisaalta osa kansanäänestyksen negatiivisista tunteista peittyi passiivisuuden alle. EU:ta ei jakseta aktiivisesti vastustaa, vaan ollaan enemmänkin apaattisia. Tähän me mepit törmäämme edelleen, etenkin liikkuessamme Pähkinäsaaren rauhan rajan pohjois- ja itäpuolella. Monet näillä seuduilla uskovat, että kaikki kymmenen vuoden aikana tapahtunut kehitys on ollut pelkästään huonompaan suuntaan.

Miten onnistuneena tai epäonnistuneena kansalaiset jäsenyyden kokevat, on tietenkin verrannollista siihen, millaisia odotuksia EU:lle aikoinaan asetettiin. Odotukset olivat erilaisia riippuen siitä, kannattivatko vai vastustivatko he jäsenyyttä. Puolustajille tärkeitä olivat taloudelliset tekijät, läntinen identiteetti, rooli mantereemme päätöksenteossa ja Suomen turvallisuuspoliittisen aseman vahvistaminen. Vastustajien odotukset taas olivat kielteisiä eli pelättiin suvereniteetin, kansallisen identiteetin ja turvallisuuden kärsivän. Tänä päivänä tutkijoiden piirissä ollaan lähes yksimielisiä siitä, että EU-jäsenyyden aikana puolustajien skenaario on toteutunut eivätkä vastustajien jäsenyyteen liittämät riskit ole realisoituneet.

On huomattava, että turvallisuuspoliittisia argumentteja käytettiin sekä EU:n puolesta että vastaan. Vastustajien piirissä kuitenkin huomattiin nopeasti, että turvallisuusargumentit ja etenkin Venäjä-kortti pelasivat lähes pelkästään jäsenyyden puolustajien pussiin. Muissa EU-jäsenvaltioissa ulkoisen turvallisuuden kysymykset eivät nousseet näin hallitsevaan asemaan.

Toisaalta ei ollut yllätys, että näin kävi meillä. Suomalaisten suhde ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan on pitkään ollut varsin kummallinen. Kun muualla läntisessä Euroopassa ulkopolitiikka on ollut tavallinen politiikan lohko, josta keskustellaan avoimesti ja pohdiskellaan erilaisten vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia, meillä ulkopolitiikka ja etenkin turvallisuuspolitiikka ovat olleet salatiedettä, johon voivat ottaa kantaa vain asialle vihkiytyneet ekspertit. EU-keskustelu tarjosikin kansainvälisistä kysymyksistä kiinnostuneille kansalaisille ja poliitikoille oivan mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin.

Suurin konkreettinen muutos jäsenyyden aikana on liittynyt Suomen valtiosääntöön. Jäsenyyden myötä Suomen perustuslakiin tehtiin perinpohjaisia uudistuksia. Presidentin valtaoikeuksia vähennettiin rankasti, siirryttiin kohti enemmistöparlamentarismia ja perusoikeudet kirjattiin vahvemmin mukaan perustuslakiin. Suurimmat uudistukset koskivat juuri ulkopolitiikkaa.

Koko Euroopan yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, mukaan lukien puolustuspolitiikka,, määritettiin yksiselitteisesti hallituksen ja eduskunnan vastuulle ja presidentti sysättiin syrjään näiden asioiden päätöksenteosta. Toisaalta ulkoministeriöltä riisuttiin sen monopoli entiseen ???ulkopolitiikkaan??? eli nykyiseen EU:n ???sisäpolitiikkaan??? ja kaikki ministeriöt otettiin kiinteästi mukaan EU-yhteistyöhön.

Myös teoreettinen määritelmä turvallisuuspoliittisesta asemastamme muuttui. Jo 1990-luvun alussa todettiin, ettei neutraliteetti sovi yhteen EU-jäsenyyden kanssa ja ryhdyttiin puhumaan sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Tohtori Tiilikaisen mukaan suurin osa asiantuntijoista pitää tätäkin käsitettä aikansa eläneenä ja haluaisi jättää hyvästit koko käsitteelle. Tähän mennessä he ovat saaneet tukea lähinnä Kokoomukselta ja hallituspuolue RKP:lta.

Kymmenen jäsenyysvuoden summana Tiilikainen totesi, että ennen EU-jäsenyyttä Suomi oli identiteetiltään pieni maa, jolla oli myös pienen maan asenteet. Olimme nöyriä, kuuliaisia suurvaltapoliittisille intresseille ja vain miedosti kunnianhimoisia omine tavoitteinemme.. Tänään Suomi on vähintäänkin keskisuuri eurooppalainen vallankäyttäjä ja noussut Pohjolan entisen suurvallan Ruotsin kanssa samalle tasolle. Olemme vahva maa vahvassa EU:ssa ja sitoutuneita kehittämään eurooppalaista yhteistyötä kaikilla sen osa-alueilla. Ainakin juhlapuheissa tämä pätee myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, jonka osalta lähiajan käytännön ratkaisut tulevat kuitenkin osoittamaan, kuinka aitoa Suomen sitoutuminen on.
 
Takaisin etusivulle