Get Flash to see this player.
Etusivu Piia-Noora Mepin työ Kalenteri Kuvagalleria Tiimi Yhteystiedot
Mepin työ
Meppikiertue
Työni Euroopan parlamentissa
Valiokuntatyö
Kansainväliset valtuuskunnat
Intressiryhmät
Aikaansaannokseni meppinä
Ajankohtaista politiikassa
Työni Suomessa
Avustajat

Kansainväliset valtuuskunnat

Valtuuskuntien tarkoituksena on EU:n ja sen ulkopuolisten alueiden välinen yhteydenpito. Valtuuskuntia on useita: niin Japani, Meksiko, Israel kuin Kroatiakin ovat saaneet omat valtuuskunnat. Valtuuskuntien merkitys korostuu erityisesti kriisitilanteissa tai jos kyseiseen valtuuskuntaan kuuluva maa pyrkii liittymään EU:n jäseneksi. Olen täysjäsenenä Kiinan kansantasavallan valtuuskunnassa ja varajäsenenä Yhdysvaltojen valtuuskunnassa.


Kiina-valtuuskunta

Vuonna 2030 Kiina on maailman suurin talousvalta. Jo nyt Kiinassa on lähes kolme kertaa yhtä paljon ihmisiä kun Euroopan unionissa. EU:n suhteet Kiinan kanssa ovat erittäin tärkeitä pitää kunnossa. Tästä huolehtii Euroopan parlamentin Kiinan kansantasavallan valtuuskunta, jossa olen jäsenenä. Valtuuskunnan kautta on mahdollisuus päästä tutustumaan Kiinan mielenkiintoiseen päätöksentekomalliin. Kiina-valtuuskunnassa olen yrittänyt omalta osaltani pitää esillä ihmisoikeuskysymyksiä sekä edistää kestävän ratkaisun löytymistä Tiibetin kysymykseen.



USA-valtuuskunta

Olen jäsenenä Euroopan parlamentin Yhdysvaltojen suhteista vastaavassa valtuuskunnassa. Valtuuskunta pitää yhteyttä Yhdysvaltojen kongressiin ja edistää EU:n ja Yhdysvaltojen suhteita. Kun kyseessä on kaksi maailman tärkeintä poliittista ja taloudellista suurvaltaa, niin transatlanttiset suhteet on hyvä pitää kunnossa. Valtuuskunta järjestää tapaamisia kongressiedustajien ja senaattoreiden kanssa pari kertaa vuodessa sekä pitää tiiviitä yhteyksiä kongressin valiokuntiin erilaisissa ajankohtaisissa asiakysymyksissä.

 

4771_384