Lottovoittajien maa? - Ylioppilaslehti
07.04.2005
OLIVAT maan asiat niin tai näin, suomalaisilla on vahva usko rakkaan
koti-Suomen erinomaisuuteen, jopa ylivoimaisuuteen, verrattuna
ulkomaisiin kotkotuksiin. Vanha sutkaus, jonka mukaan on lottovoitto
syntyä Suomeen, on juurtunut niin syvälle kansakunnan kollektiiviseen psyykeen, ettei mikään horjuta käsitystämme katajaisen kansamme yhteiskuntamallin täydellisyydestä.
Yleisesti kyllä myönnetään, että epäkohtia on, muttei sentään niin
paljon kuin muualla Euroopassa saati sitten jossain kaali- tai
bambumaassa. Minkäs muut sille voivat, että meillä on paras
koulutusjärjestelmä ja julkinen terveydenhuolto! Onhan se
kansainvälisissä tutkimuksissakin todettu. Meillä on myös maailman
parasta kouluruokaa ja Euroopan laadukkaimmat rakennukset erityisesti mitä tulee saniteettitilojen hygieenisyyteen.
Hallintomme koostuu pelkästään puhtaista pulmusista, ja kansalaiset
ovat rehellisiä. Siksi kaikki Euroopan unionin varainkäytön valvonta on turhaa, jos se kohdistuu suomalaisten maajussien porsitustukien
hakemiseen ja käyttöön. Sen sijaan muualla EU:ssa farmarit ovat
filunkimiehiä ja väärinkäyttävät eurooppalaisten veronmaksajien
(=saksalaisten pensseliviiksisten Franzien) varoja sen, minkä
näennäisviljelyltään kerkiävät.
VAHVIMMIN "muukalaisviha" näkyy terveydenhuollossa. EU-kansanäänestyksen alla kansalaisia ihan tosissaan peloteltiin sillä, että jos Suomi liittyy unioniin, maahamme tulee vuosittain kymmeniä tuhansia raskaana olevia naisia synnyttämään maailmankuuluihin suomalaisiin synnytyssaleihin. Haloo! Missä nämä onnenonkijaäidit viipyvät? Aivan niin kuin terveyspalvelut muualla EU:ssa olisivat ameeban kehitystasolla. Tällaiset harhaluulot voi ymmärtää ihmisiltä, joiden elämänpiiri rajoittuu kodin ja kantakapakan akselille, mutta että fiksut, kansainväliset suomalaiset nuoretkin saattavat ajatella näin? Missä tynnyrissä meitä on kasvatettu?
Kokemukseni ulkomailta eivät tue olettamusta, että '"muu maa on
mustikka" kaikissa asioissa. Julkisten terveyspalveluiden
keskieurooppalainen malli toimii joskus paljon paremmin kuin
suomalainen; lääkkeet saa mukaan vastaanotolta, lääkärit tekevät
kotikäyntejä, ja hammaslääkäriinkin pääsee vaikka keskellä yötä.
SUOMALAISET ovat ristiriitaista kansaa. Toisaalta haikaillaan 1970-luvun "kultaisia vuosia", jolloin työtä oli kaikille, terveydenhoito toimi ja lähiöiden ostarit kylpivät ainaisessa auringonvalossa. Lapset eivät voineet pahoin, ja aikuiset ponkaisivat maanantai-aamuisin innolla ylös ja lähtivät vihellellen työpaikoilleen. Samalla unohdetaan viime vuosien sosiaalinen kehitys, kuten esimerkiksi alle kolmevuotiaiden päivähoito ja sukupuolten tasa-arvon edistyminen. Kuitenkin muihin maihin vertailtaessa suomalaiset näkevät maansa kaikessa ykkösenä. Vuorovaikutuksen lisäännyttyä ja kansainvälisyyden arkipäiväistyttyä meidänkin olisi hyvä huomata, että muuallakin on asioita osattu hoitaa, joskus jopa paremmin kuin meillä.
Piia-Noora Kauppi
[email protected]
Kirjoittaja on oikeustieteen kandidaatti ja kokoomuslainen Euroopan
parlamentin jäsen. |
|