Pohjakosketus suuntamme näyttää - Kaleva
10.06.2005
Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä kävi niin kuin parlamentin käytävillä ounasteltiin - jopa pelättiin. Tuntuvat enemmistöt molemmissa unionin perustajajäsenvaltioissa äänestivät Euroopan unionille ehdotettua perustuslakia vastaan.
Apulannan biisin kertosäkeessä Toni Wirtanen laulaa "...pohjakosketus suuntamme näyttää." Tähän osuvaan toteamukseen sisältyy viisaus, joka sopii
erityisen hyvin myös kielteisten kansanäänestysten luomaan tilanteeseen EU:ssa. Tästä ei pääse kuin ylöspäin.
Jollei vielä olla kriisin syvimmissä syövereissä, vakavan halvaantumisen siemenet on kylvetty ja todellinen ongelmien vyyhti on vähintäänkin oraalla. Ikuisena optimistina minulle ei ole helppo myöntää, että EU on joutumassa todelliseen kriisiin. Edes Esko Seppäsen ja Paavo Väyrysen spontaani ilakointi ei vielä saanut uskoani myönteisen lopputuloksen mahdollisuuteen horjumaan.
Viime viikon kansanäänestyksiä seurasi odotetusti sekaannus. Reaktiot olivat tuttuja ja tavallisia. Perinteisen kaavan mukaisesti Ranskan ja Saksan johtajat hakeutuivat toistensa seuraan pohtimaan ulospääsyä kriisistä. Suomessa hallituksen rivit sekosivat jälleen kerran täysin. Tämä oli kuitenkin nähty jo niin usein aiemminkin, etteivät pää- ja ulkoministerin toisistaan poikkeavat linjaukset olleet edes mikään yllätys.
Belgialainen ministeri lyttäsi hollantilaiset virkaveljensä saamattomiksi ja Iso-Britannian vanha kettu Tony Blair perui suunnitellun kansanäänestyksen. Näin Blair luikerteli jälleen kerran taitavasti ulos hankalasta tilanteesta, johon kansanäänestys ja skeptikoiden uusi into olisivat Britannian hallituksen asettaneet.
Odotettua oli sekin, että EU-komission ja Euroopan parlamentin puheenjohtajat tarjosivat tasapainoisimmat reaktiot. Yhteisessä tiedonannossaan Barroso ja Borrell totesivat, ettei perustuslakia voida haudata tai lisäneuvotteluja avata ennen kuin kaikki EU-maat ovat tasavertaisin perustein sanansa sanoneet. Jäsenvaltioiden tasavertainen kohtelu on unionissa perimmäinen arvo, jota ei pidä lyntätä missään oloissa. Kun pyöreän pöydän kierros on menossa, kierrosta ei voida keskeyttää ilman jäsenvaltioiden epäoikeudenmukaista kohtelua.
Kaikkein tärkeintä kuitenkin olisi välttää hätiköityjä johtopäätöksiä. Kollegani Anneli Jäätteenmäki kirjoitti eilisessä Kalevassa perustuslain olevan kuollut ja valmis kuopattavaksi ensi viikon huippukokouksessa. En yhdy hänen analyysiinsä. Ensinnäkin on väärä johtopäätös todeta perustuslakihankkeen olevan ennenaikainen. Ajatus Euroopan perustuslaista on elänyt aina 50-luvulta asti ja viimeisten viiden vuoden aikana nykyisten perussopimusten kokoamista yhteen, selkeään ja toimivaan perustuslailliseen sopimukseen on valmisteltu laajasti niin kansallisten parlamenttien, kansalaisjärjestöjen kuin hallitusten ja meidän meppienkin toimesta. Perustuslain hyväksymistä tuettiin myös Jäätteenmäen hallituksen ohjelmassa.
Sitä paitsi perustuslain hylkäämiset eivät olleet seurausta yhtenäisestä tilanteesta Ranskassa ja Hollannissa, kuten kirjoituksesta voisi ymmärtää, vaan molemmissa maissa syyt olivat erilaiset. Ranskassa kansalaisten kritiikki kohdistui pääasiassa omaan sisäpolitiikkaan ja hallitukseen ??? EU:n yhteinen ulkopolitiikka ja erityisesti puolustusulottuvuuden kehittäminen koettiin sen sijaan tärkeäksi myös monien vastustajien silmissä. Hollannissa moni vastustaja löysi kaikupohjaa kritiikistä maahanmuuttajia ja Hollannin integraatiopolitiikkaa kohtaan.
Kansalaisten huoliin myös EU:n on kyettävä vastaamaan. EU:n kehityksen pysäyttäminen ja pessimismin lietsominen ei kuitenkaan ole oikea reaktio. Ranskan uusi pääministeri Dominique de Villepin vastasi kansansa huutoon ottamalla työllisyyden edistämisen hallituksensa kärkitavoitteeksi. Joustavammat työsopimukset, valtionyhtiöiden yksityistäminen ja suuret infrastruktuurihankkeet ovat ehkäpä oikea vastaus ranskalaisille. Koko EU:n kriisiä niillä ei kuitenkaan ratkaista, vaan EU-johtajien on löydettävä myös yhteisiä lääkkeitä.
Valitettavaa on, että sekaannuksen keskellä pessimistit ja EU:n vastustajat ovat saamassa yliotteen. Kaikki merkit viittaavat siihen, että EU:n päämiehet päättävät ensi viikon kokouksessaan jäädyttää perustuslain ratifioinnin toistaiseksi, ja palata asiaan reilun vuoden kuluttua. Kokonaan sopimusta ei hylätä, vaan kyseessä on pikemminkin pelastusoperaatio.
Sitä paitsi koko EU:n perustuslaillisen kriisin lankeaminen Suomen syliin ei ole toivottavaa. Suomen kannalta olisi paljon parempi, jos meillä olisi kesällä 2006 Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelle siirryttäessä enemmän tietoa niistä mahdollisista epäkohdista, mitä kansalaiset ovat eri jäsenvaltioissa halunnet nostaa esille. Jos nojaamme vain ranskalaisten ja hollantilaisten EI-äänestäjien signaaleihin, on neuvottelupohja Euroopan tulevaisuuden kannalta suotuisalle lopputulokselle heikko eikä varmasti vastaa ainakaan suomalaisten näkemyksiä.
Haaste on pienelle maalle valtava. Samalla perustuslakiprojektin viimeistelijän tehtävä on kutkuttava mahdollisuus. Inspiraatiota löytyy lähivuosilta. Toinen pieni talousmenestyjä - Irlanti - onnistui puheenjohtajana perustuslaista sovittaessa, kun taas ison ja kömpelön Ranskan johdolla EU:lle saatiin aikaiseksi vain Nizzan sopimus - torso, jonka varassa elämä unionissa jatkuu jos uusi perustuslaki heitetään roskakoriin.
Kirvestä ei siis missään nimessä pidä heittää kaivoon. Ja toisaalta, perustuslain painuessa hetkeksi taka-alalle, voivat EU-maat keskittyä totisemmin talouden ja työllisyyden kohentamiseen.
Kriisin partaalla ollaan, se on myönnettävä, mutta unioni on usein parhaiten koonnut rivinsä juuri kriisitilanteissa. Toivoa sopii, että näin käy myös nyt. Pohjakosketus suuntamme näyttää. |
|
