Imperiumi iskee takaisin - Kaleva
14.10.2008
Imperiumi iskee takaisin
Kokoomus lähti vuoden 2007 eduskuntavaaleihin Toivo-teemalla. Yksi tärkeä vaalitavoitteemme oli uudistaa suomalaista ulkopolitiikkaa. Ensimmäisessä vaalivoiton jälkeisessä eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Iisalmessa elokuussa 2007 puheenjohtaja Jyrki Katainen linjasikin uuden, ???impivaaralaisuudesta luopumisen??? ajan alkaneen.
Kokoomus halusi, ettei Suomi ole mikään kylmän sodan relikti, jonka kaikkia ulko- ja turvallisuuspolitiikan ratkaisuja peilataan ainoastaan suhteessa Venäjään. Toisaalta halusimme uudistaa tapaa tehdä ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjauksia. Ratkaisut on edelleen tehtävä laajalla konsensuksella, mutta ennen yhteiskunnallista linjanmuodostusta ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei saa jäädä julkisen, avoimen ja asiallisen keskustelun ulkopuolelle.
Aloitimme ulkopolitiikan tuulettamisen välittömästi. Ensimmäinen kokoomuslainen ulkoministeri yli seitsemäänkymmeneen vuoteen, Ilkka Kanerva, otti nopeasti kantaa Viron patsaskiistaan, elvytti suhteita Yhdysvaltoihin ja ryhtyi aktiivisesti hoitamaan Suomen suhdetta laajempaan Eurooppaan ETYJin piirissä. Vielä konkreettisemmin uudet ajat alkoivat näkyä hyvän ystäväni Alexander Stubbin noustua Merikasarmin herraksi. Tiesin, että Jyrkin ja koko puolueen tuella Alex tulee muuttamaan monia asioita suomalaisen ulkopolitiikanteon ytimessä ja myös tekemisen substanssissa. Onneksi, sillä ulkoministeriö olikin liian kauan ollut salailun, kryptisen kielenkäytön ja sisäpolitiikasta kummuttavan kähminnän hermokeskus. Osasin myös epäillä, ettei ulkoministeri Stubbin uusi tapa tehdä avointa ja keskustelevaa ulkopolitiikkaa miellytä kaikkia.
Suomettuneiden imperiumin vastaisku antoi kuitenkin odottaa itseään. Ehkä tuo ulkoministeriötä 1970-luvulta näihin päiviin näpeissään pitänyt idänsuhteiden ylipapisto halusi löytää oikean hetken lapioidakseen lunta uudistusmielisten tupaan oikein urakalla. Tuo sopiva tilaisuus näyttää nyt tulleen. Vanha kaarti marssii jälleen.
Ensimmäistä kertaa maatamme maailmalla edustavien suurlähettiläiden kesäkokoontumisessa ulkoministeri Stubb piti merkittävän linjapuheen, jonka johtopäätökset hän alisti alaistensa arvioitavaksi pyytämällä suurlähettiläiltämme omia, henkilökohtaisia arvioita maailmanpolitiikan nykytilasta ja Suomen asemasta. Lähettiläät tekivät työtä käskettyä ja avasivat ajatteluaan ministeriön johdolle. Jo tämä oli uutta ulkoministeriön toimintakulttuurissa. Vielä tarpeellisempi oli kuitenkin ministeriön päätös julkistaa nimettöminä ja asianosaisten suurlähettiläiden luvalla osa ministerin saamista vastauksista, joten myös laajempi kansalaiskeskustelu ulko- ja turvallisuusratkaisuistamme sai asiantuntevaa materiaalia pohjakseen.
Mitä johtopäätöksiä julkistetuista raporteista sitten oikein voidaan tehdä? On olennaista huomata ainakin seuraavat kolme asiaa. Suurlähettiläiden raportit olivat yllättävän yhdensuuntaisia virka- ja fyysiseen ikään ja mahdolliseen puoluetaustaan katsomatta. Tästä näkökulmasta viikonlopun Helsingin Sanomissa esitetty professori Timo Soikkasen tutkija-arvio siitä, että kyseessä olisi jonkinlainen sukupolvien välinen ristiriitatilanne ei näyttäisi pitävän paikkansa. Toiseksi suhtautuminen Venäjään on tavalla tai toisella kriittistä lähes jokaisessa julkistetuista arvioista. Ennen kaikkea Venäjän kehitykseen liittyy paljon kysymysmerkkejä. Venäjää ei pidetä välittömänä turvallisuusuhkana, mutta toisaalta Venäjän voimatoimien käyttö Georgiassa nähdään huolestuttavana signaalina, jolla tulisi olla vaikutuksensa myös Suomelle. Lähettiläät eivät epäile Venäjän valmiutta haastaa länsi myös sotilaallisesti. Tämän asian suhteen UM:n kakkosministeri Paavo Väyrysen näkemykset Venäjän tilanteen totaalisesta vaarattomuudesta eivät tunnu saavan kannatusta. Kolmanneksi EU:n aseman vahvistuminen ja unionin rooli Suomen keskeisimpänä ulkopolitiikan teon foorumina saa lähettiläiden kannatuksen. Moni valittelee kuitenkin EU:n linjanmuodostuksen ongelmia. Tässä on Suomellakin tarkistettavana oma perustuslakimme kaksipäisine ulkopolitiikan johtojärjestelmineen.
Raportit eivät sisällä varsinaisia yllätyksiä - mistä siis on kyse, kun julkinen keskustelu suurlähettiläidemme aivoituksista olisi haluttu estää? Ei kai vain vanhaa kaartia kirpaise otteen menettäminen lähettiläskunnastamme? Nythän jokainen aidanseiväskin näkee, ettei tämä hallitus ole yksin ulko- ja turvallisuuspolitiikan muutosvaatimustensa kanssa.
Sitä paitsi, eikö ole vain hyvä, että ulkomaailmakin saa tietoa siitä, miten Suomi toimintaympäristöään arvioi? Mikäli suurlähettiläiden luoma kuva asioiden tilasta on väärä, niin analyysien julkistaminen antaa väärinymmärretyille tahoille mahdollisuuden oikaista tulkintoja. Hiljaisuus taas on myöntymisen merkki.
* * *
Muuten: kirjoitin syksyllä 2007 tällä Kalevan palstalla: ???Epäilen, löytyykö maastamme ketään tervejärkistä ihmistä joka väittää pystyvänsä varmuudella sanomaan, ettei Venäjä missään olosuhteissa muodosta Suomeen kohdistuvaa turvallisuusuhkaa.??? Syksyllä 2008 korjasin tuota hieman yli vuodentakaista arviotani ja totesin (Kaleva 16.9.2008): ???Tänään en enää epäile. Tiedän, ettei tällaista ihmistä löydy.???
On myönnettävä, että olin väärässä. Näemmä heitä löytyy. Tervejärkisyydestä en tosin mene takuuseen. |
|
