Väärä aika panna suut suppuun - Kaleva
16.09.2008
Syksy 2008 on niin suomalaisen kuin eurooppalaisenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kuuma kausi. Suomessa hallitus valmistelee turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoaan, keskustelut puolustusvoimiemme tilasta ja presidentin ulkopoliittisen vallan lopullisesta parlamentarisoinnista käyvät kuumina. Euroopan unionissa mietitään vaihtoehtoja Irlannin kielteisen kansanäänestystuloksen jälkeen samalla yrittäen soveltuvin osin ottaa yksimielisesti käyttöön sopimuksen ulko- ja turvallisuuspoliittisia työkaluja. Euroopan unioni myös päivittää vuoden 2003 turvallisuusstrategiaansa. Vaikka ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on syytä välttää pikaisia tilannearvioita ja hätiköityjä johtopäätöksiä, ympäröivä maailma on viimeisten vuosien aikana muuttunut enemmän kuin Helsingissä ja Brysselissä osattiin odottaa. Ulkopolitiikassa ei ole status quota, pysyvää tilaa, joka säilyisi riippumatta ratkaisuistamme.
Kiinan vahvistuminen on jatkunut, mutta maan tulevaisuus on yhtä vähän ennustettavissa kuin aikaisemminkin. Ekonomistit epäilevät Kiinan huojuvan taantuman partaalla, mikä altistaa maan entisestään poliittisille shokeille. Ruokakriisi voi ajaa sadat miljoonat köyhät maaseudun kiinalaiset barrikadeille, jotka horjuttavat jopa kommunistiseksi itseään kutsuvan äärikapitalistisen puoluediktatuurin perustaa.
Sodat Irakissa ja Afganistanissa jatkuvat edelleen saaden entistä enemmän sisällissodan piirteitä. Lännellä ei ole poistumisstrategiaa ja toisaalta vetäytyminen avoimista konflikteista saattaisi tarkoittaa paluuta vanhaan - talebanit Kabuliin ja diktatuuri Bagdadiin. Saddamin teloitus ja sunnimuslimien johtajakriisi lisättynä, Irakin lopullinen muuttuminen ydinaseprojektillaan uhittelevan Iranin kisällivaltioksi saattaa olla todellinen uhka.
Lähi-idän tilanne ei näytä yhtään valoisammalta. Ulkoministeri Alex Stubb totesi, että käynnissä olevat neuvottelut kasvattavat optimismia, mutta lähes kaikki muu pessimismiä. Palestiinan poliittisen kentän hajautuminen hamasin ja fatahin hallitsemiin alueisiin, Israelin sisäpoliittinen kriisi sekä lännen strategiset erimielisyydet tekevät yhtälöstä vaikean.
Yhdysvaltain presidenttipelin edetessä ehdokkaiden puntit ovat vain tasaantuneet. Valkoisen talon tulevasta isännästä tiedetään ainoastaan, että kyseessä on kirjaimellisesti isäntä. Yhdysvaltain ulkopolitiikka on presidentinvaihdoksen myötä yleensä muuttunut huomattavasti vähemmän kuin mediahypetys antaisi olettaa. Tapahtumat ja yleinen geopoliittinen ympäristö muovaavat enemmän presidenttiä kuin presidentti kansakunnan linjaa. Niin käynee nytkin.
Venäjän presidentinvaihdos on vain vahvistanut putinismia kun Venäjä yrittää takertua suurvalta-asemansa rippeisiin. Se käyttää kovia keinoja, ilmoittaa ulkomaailmalle, ettei pelkää uutta kylmää sotaa. Se muistuttaa energia-aseensa olemassaolosta kertomalla, ettei aio tässä vaiheessa vetää piuhoja seinästä. Siis ei tänään, mutta ehkä huomenna.
Kirjoitin tällä palstalla (Kaleva 6.9.2007): ???Epäilen, löytyykö maastamme ketään tervejärkistä ihmistä joka väittää pystyvänsä varmuudella sanomaan, ettei Venäjä missään olosuhteissa muodosta Suomeen kohdistuvaa turvallisuusuhkaa.??? Tänään en enää epäile. Tiedän, ettei tällaista ihmistä löydy.
Sota Georgiassa ei ollut yllätys kenellekään Kaukasuksen tilanteen kehittymistä seuraavalle. Georgian poliittinen johto teki virheliikkeitä, mutta siitä huolimatta on päivänselvää mistä sotasyyllisiä kannattaa etsiä. Panssareiden vyöryttäminen Georgiaan ei todellakaan ollut mikään humanitäärinen operaatio osseettien pelastamiseksi, vaan yritys pysäyttää lännen ja entisten Kaukasuksen neuvostotasavaltojen tiivistyvä yhteistyö ja alueen maiden Nato-haaveet. Kyseessä oli ???proxy war???, etäsota, jonka todelliset kohteet sijaitsevat aivan muualla kuin Kaukasuksella. Tarkemmin sanottuna Washingtonissa, Pariisissa, Berliinissä, Lontoossa ja Varsovassa.
Kaiken edellä mainitun valossa on tärkeää, että ulko- ja turvallisuuspoliittisia strategioita valmisteltaessa puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä välttäen perinteistä jargonia. Nämä perusratkaisut tehdään laajalla, yli hallitus-oppositio ???rajojen ylittävällä yksituumaisuudella. Mutta tämä ei tarkoita, että etsikkoaikaansa elävälle SDP:lle pitäisi antaa veto-oikeus tuleviin turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin. Esimerkiksi Natoon liittymisen - ja toisaalta myös liittouman ulkopuolelle jäämisen - myönteiset ja kielteiset puolet on syytä analysoida vakaalla harkinnalla. Keskustelua ei ole myöskään syytä suitsia ennen kuin konsensus on saavutettu. Nyt on täysin väärä aika panna suut suppuun. Siis pökköä pesään kaikille niille, jotka haluavat ja voivat keskusteluun osallistua!
Tämä koskee lähtökohtaisesti kaikkia suomalaisia, sillä turvallisuusratkaisujen etsimisen ei pidä olla harvainvaltaista kabinettipolitiikkaa. Erityisesti toivon aktiivisuutta valtiojohdolta ja eduskunnalta. Vaikkei viisaalla ulko- ja turvallisuuspolitiikalla vaaleja voitetakaan, sillä kuitenkin parhaimmillaan turvataan rauha rajoillamme, varmistetaan demokratian leviäminen sekä edesautetaan universaalien ihmisoikeuksien toteutumista kaikkialla. Eivät mitään vähäpätöisiä asioita äänestäjille nämäkään. |
|
