Tietoa ja harhatietoa kemikaaliasetuksestat - Kaleva
25.11.2005
Euroopan parlamentti hyväksyi viime viikolla mietintönsä EU:n kemikaaliasetuksesta. Se on tämän kauden suurimpia lainsäädäntöhankkeita, joka korvaisi yli 40 nykyistä direktiiviä. Asetuksen syntyä on Suomenkin mediassa seurattu herkällä korvalla ja asia on kiinnostanut myös kansalaisia. Minullekin on tullut tuhansia yhteydenottoja asiasta.
Esityksen tavoitteena on luoda kokonaan uusi kemikaalien testaus-, hyväksyntä- ja valvontajärjestelmä, jolla poistettaisiin vaaralliset aineet tai vähintäänkin rajoitettaisiin terveydelle ja ympäristölle haitallisten kemikaalien käyttöä. Järjestelmää valvomaan perustetaan EU:n kemikaalivirasto Helsingin Viikkiin. Asetuksen kansanterveydelliset ja ympäristölliset hyödyt ovat mittavat. Moderni valvontajärjestelmä on kaikkien osapuolen etu. Uusi systeemi antaa aiempaa enemmän vastuuta kemikaalien tuottajille, käyttäjille ja maahantuojille, joten uuden lainsäädännön aikaansaaminen on myös teollisuuden intressi.
Valitettavasti kemikaaliasetuksesta liikkuu myös paljon harhatietoa. Hankkeen laajuus huomioiden on selvää, että poliittisilla päättäjillä on yksityiskohdista runsaastikin eriäviä mielipiteitä. Eihän europolitiikka ole mitään teknokratiaa, vaan ihmisten työtä yhteisten asioiden hoitamiseksi. Ratkaisuja ei tehdä tyhjiössä, vaan jokainen päättäjä arvioi lainsäädäntöesityksiä omien arvojensa, elämänkokemuksensa ja poliittisten tavoitteidensa mukaisesti. On epärehellistä väittää, että kemikaaliasetuksesta tai laeista ylipäätään olisi olemassa jokin absoluuttisen oikea ratkaisu. Lakien suhteen yleensä kukaan ei ole sataprosenttisen oikeassa tai vastaavasti totaalisen väärässä. Lait ovat aina epätäydellisiä kompromisseja. Parhaimmillaan laki on silloin, kun valmisteluprosessissa on toimittu avoimesti omat ja toisten motiivit rehellisesti tunnustaen ja löydetty tasapaino eri intressien välillä.
Kemikaaliasetusta valmisteltaessa minua onkin jäänyt kaivelemaan asiaa Suomessa ympäröinyt mediapeli, johon eivät ainoastaan syyllistyneet tiedotusvälineiden edustajat, vaan myös itse poliitikot. Tässä pelissä on lyöty ja leimattu, syyllistetty ja luotu sädekehiä sekä tietoisesti pyritty glorifioimaan oma kanta absoluuttisena totuutena.
Suomalaisessa mediassa on mm. väitetty parlamentin vesittäneen koko kemikaaliasetuksen. On totta, että parlamentti hyväksyi paljon muutoksia komission alkuperäiseen esitykseen. Nämä muutokset syntyivät kompromissina parlamentin kolmen suurimman ryhmän, maltillisen oikeiston, sosialistien ja liberaalien, kesken ja niitä tukivat myös kaikki pienryhmät vihreitä ja äärivasemmistoa lukuunottamatta. Suomessa on kuitenkin tietoisesti luotu kuva, että vähemmistöön jääneiden kanta olisi ollut lähtökohta, jonka ???pahat konservatiivit ja savupiippudemarit teollisuuden voimallisen lobbauksen takia??? hylkäsivät.
Kompromissi keskittyy olennaiseen eli saamaan kaikkein vahingollisimmat ja terveydelle haitallisimmat aineet komission esitystä nopeammin testattua. Samalla tasapainon säilyttäminen vaati, että rekisteröintivelvoitetta tavallisimpien aineiden osalta kevennettiin. Suurimmasta osasta jo nyt käytössä olevista kemikaaleista ja niiden haittavaikutuksista tiedetään jo paljon. Olisiko ollut järkeä tehdä mittavia testejä vaikkapa etikasta tai etanolista? Kompromissin vastustajien väite, ettei liikkeellä olevista kemikaaleista ymmärretä mitään, on yksinkertaisesti väärä.
Vihreiden ja vasemmiston ajamat hylätyt muutosesitykset olisivat lisänneet tietoa kemikaaleista valtavasti - mutta millä hinnalla! Kustannukset olisivat olleet huimaavat, mutta turvallisuusparannuksia ei niillä olisi juurikaan saavutettu. Etenkin Suomen korkeatasoisen nykyvalvonnan kannalta vihervasemmiston esitykset olisivat tuoneet pelkkää byrokratiaa. Kuitenkin esityksiä markkinoitiin utopistisilla toiveilla tyyliin ???meidän versiomme kemikaaliasetuksesta parantaisi syövän ja pelastaisi sperman!???.
Toinen minua pännivä väite on, että tämän asian tiimoilta olisi esiintynyt laajoissa mitoissa epäasiallista lobbausta, joilla meppejä on voideltu puoleen sun toiseen. Väite ei perustu todellisuuteen. Olen nyt ollut Euroopan parlamentin jäsenenä viidenneksen koko elämästäni ja valmistellut varmasti satoja sivuja lainsäädäntöä. Lobbaus kemikaaliasetuksen ympärillä ei ole millään tavalla poikennut aiempien isojen ja monimutkaisten lakien valmistelusta. Mitään epäasiallista tai hämärää ei toimintaan ole liittynyt. Jos jotain epäilyttävää olisi ilmennyt, olisin parlamentin reformiryhmän perustajajäsenenä varmasti ensimmäisenä putsaamassa parlamenttia tällaisista koko järjestelmän uskottavuutta nakertavista syöpäläisistä.
On selvää, että parlamentissa pyörii paljon lobbareita, joiden tavoitteena on muokata päättäjien mielipiteitä taustatahoilleen edulliseen suuntaan. He eivät kuitenkaan ole mitään homogeenista herrasakkia, vaan joukkoon mahtuu niin lobbaamisen ammattilaisia elinkeinoelämästä ja kansalaisjärjestöistä kuin ihan tavallisia aktiivisia kansalaisia, jotka ovat lähteneet sotajalalle jonkin asian puolesta tai sitä vastaan.
Omassa lainsäädäntötyössäni pyrin kuuntelemaan kaikkia asiasta kiinnostuneita tahoja mahdollisimman tasapuolisesti. Muun muassa kemikaaliasetuksen tiimoilta toimistossani on käynyt kantojaan esittelemässä niin suurteollisuuden kuin ympäristöjärjestöjenkin edustajia, kauppiaita ja kuluttajia, pukumiehiä ja risupartaboheemeja. Mepin ammattitaitoon kuuluu osata muodostaa kaikesta tästä informaation tulvasta oma, mahdollisimman tasapainoinen mielipiteensä. Kemikaaliasetuksen suhteen tässä onnistuttiinkin. |
|
