Taistelu roposista - Nykypäivä
30.12.2005
Euroopan unionissa päätettiin viime viikonloppuna budjetista tulevalle seitsenvuotiskaudelle. EU:han on siitä mielenkiintoinen suurvalta, ettei sillä ole verotusoikeutta eikä juuri muitakaan omia tulonlähteitä, vaan koko järjestelmän rahoitus on aika ajoin katkolla. Jäsenvaltiot päättävät yksimielisesti EU:n resursseista ja samassa yhteydessä huolehtivat, että valtaosa rahasta palautuu alue- ja maataloustukina takaisin kansalliseen käyttöön.
Vaikka koko EU:n budjetti on suuruusluokaltaan hyttyssarjaa suhteessa kansalliseen varainkäyttöön, budjettisovun löytäminen 25 jäsenvaltion kesken ei ole ongelmatonta. Kyse on enemmän periaatteista kuin taistelusta todellisista euroista. Luvut vaikuttavat totta kai suurilta, jollei niitä suhteuta mihinkään. Mutta kun tietää, että EU maksaa nettona per suomalainen edelleen alle 21 senttiä päivässä, asia näyttäytyy oikeammassa valossa.
Viime viikonlopun neuvotteluissa jokaista EU-maata edusti yksi ihminen, yleensä pääministeri. Suomi oli kuin paraskin tsaarinvallan jäänne, kaksipäisen kotkan maa, presidentti Tarja Halosen tunkeuduttua väen vängällä neuvottelupöytään, johon hänellä ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla mitään asiaa.
Lienee vaalien läheisyys vaikuttanut asiaan. Olen vakuuttunut, että pääministeri Vanhanen ja meidän Sauli Niinistömme olisivat samassa tilanteessa menetelleet toisin ja jättäneet tehtävän suosiolla pääministerille, jolle se perustuslain mukaan kuuluukin. Jälleen kerran saimme kuitenkin esimerkin nykyisen presidenttimme yltiöitsepäisestä luonteesta.
Muutoin elämä huippukokouksissa näyttää kuitenkin helpottuneen suurten jäsenvaltioiden vaalien tuotua pöytään uusia kasvoja ja vahvistaneen vanhojen asemaa. Tunnelma olisi ollut toinen, mikäli nuijan varressa ei olisi ollut aina yhtä taitava pääministeri Tony Blair. Saksassa CDU onnistui puheenjohtajansa Angela Merkelin johdolla palaamaan valtaan. Puolassa taas pääministeriksi nousi Kazimierz Marcinkiewicz, joka oli lähes yhtä innostunut EU:sta kuin kollegani Alex Stubb todetessaan Hesarille, että "tunnen itseni nuorukaiseksi ja voin nyt vain sanoa: jes, jes, jes!".
Erityisesti liittokansleri Merkel osoitti olevansa valtiomiesainesta ja jatkavansa Helmut Kohlin viitoittamalla tiellä. EU:n kunniakansalainen Helmut Kohlhan oli kaudellaan tunnettu siitä, että hän laittoi Euroopan kokonaisedun Saksan kapeiden kansallisten intressien edelle. Ilman Saksan roolia sillanrakentajana sopua tuskin olisi löytynyt.
Rahoitussovun löytyminen oli suuri askel eteenpäin. EU on fiilisorganisaatio, jossa asioiden etenemiseen vaikuttaa millainen tunnelma unionissa vallitsee. Jos saadaan hyvä meininki päälle, hyvät uutiset kasvavat lumipalloefektin lailla ja kun taas menee huonosti pienetkin asiat mättävät. Saavuttaessaan sopuratkaisun budjetista Blair onnistui luomaan unioniin oikean tunnelman ja auttamaan EU:n ylös murheenlaaksosta. Kuten aiemminkin olen Apulantaa lainaten todennut "pohjakosketus suuntamme näyttää". Pohjakosketus on ohitettu ja tästä voidaan mennä vain ylöspäin. |
|
