Taas tässä tilanteessa...
13.06.2008
Ei voi olla totta. Euroopan unioni on taas tämän ongelman edessä.
Irlantilaiset äänestivät prosentein 46,6 % puolesta ja 53,4 %vastaan Lissabonin sopimuksesta. EU-maat ovat sopineet, että kaikkien maiden tulee hyväksyä sopimus sen tullakseen voimaan vuoden 2009 alusta.
Syitä ja syyllisiä on jälkikäteen aina hieman turha etsiä. Moni irlantilainen ei kovin paljon välittänyt sopimuksen kohtalosta, vaan mieluummin jäi katsomaan jalkapalloa pubiin kuin kävi äänestyspaikalla. Lisäksi haastatteluiden mukaan moni äänesti "ei", koska ei ollut edes tutustunut sopimustekstiin ja ei tiennyt, mihin olisi pitänyt kantaa ottaa. Tietoa olisi varmasti internetin aikakaudella ollut saatavissa. Matalahko äänestysprosentti ja haluttomuus hakea tietoa kyllä osoittaa välinpitämättömyyttä koko muuta unionia kohtaan - tämä kun oli ainoa kansanäänestys sopimuksesta, joka kaikkien EU-maiden tulee hyväksyä.
Suurin sormi kyllä osoittaa kohti Irlannin johtoa, sillä kaikki suurimmat puolueet ja ay-kenttä olivat sopimuksen hyväksymisen kannalla ja silti kansa tyrmäsi sen. Johtajat siis epäonnistuivat oman viestin välittämisessä omille äänestäjilleen ja viiteryhmilleen. Tilanteeseen mentiin liian itsevarmasti gallupien näyttäessä hyviltä vielä pari viikkoa sitten, milloin varsinainen kampanjointi vasta alkoi. Myös paljon disinformaatiota oli liikkeellä, kuten että Irlanninkin on hyväksyttävä abortti, jos sopimus toteutuu. Huhuilta ja propagandalta olisi pitänyt pystyä katkaisemaan siivet.
Selvää on, että tähän emme voi pysähtyä, tavalla tai toisella sopimus on saatava voimaan ja niiden jotka siihen ovat valmiita ja halukkaita, on myös oltava mahdollista mennä eteenpäin. Muut jäsenmaat ovat toistaiseksi halunneet pitää kiinni Lissabonin sopimuksesta Irlannin kansanäänestystuloksesta huolimatta. EU:n ulkoministerit kokoontuvat maanantaina pohtimaan tilannetta. Vastauksia kysymyksiin olisi saatava pian, jotta emme jää aikataulusta paljon jälkeen. |
|