Laajentumiseen ei tule suhtautua mustavalkoisesti - Kaleva
26.05.2008
Moni tuntuu suhtautuvan Euroopan unionin laajentumiseen mustavalkoisesti: sitä joko kannatetaan tai vastustetaan. Usein vastustaminen on hyvinkin periaatteellista. Yleisimpinä argumentteina vedotaan Euroopan maantieteellisiin rajoihin, eurooppalaiseen kulttuuri-identiteettiin tai maiden välisiin elintasoeroihin. Laajentumisen kannattajat pitävät itsestään vähemmän ääntä ainakin kansallisessa uutisoinnissa - johtuuko tämä itse puolestapuhujien omasta epäaktiivisuudesta vai median valikoivuudesta, onkin jo toinen kysymys.
Olen itse jo monta kertaa todennut, ettei laajentumiskeskustelun tulisi keskittyä keinotekoisiin maantieteellisiin rajoihin. Ennemminkin on pohdittava, miten parhaiten ylläpidetään Euroopan unionin alkuperäistä päämäärää pitkäaikaisesta rauhasta ja vakaudesta sekä vastataan uusiin, yhteisiin ongelmiin. Laajentumiskeskustelu edellyttää kaikilta osapuolilta avointa suhtautumista ja protektionistisista kannoista irrottautumista.
Euroopan unionia tai Eurooppaa ei tulisi nähdä asetelmana "me" vastaan "ne", vaan mielestäni kaikkiin jäsenyyspyrkimyksiin tulisi lähtökohtaisesti suhtautua myönteisesti. Eikö ole pelkästään hyvä, jos unionin jäsenyys koetaan tavoittelemisen arvoiseksi? Näin siitäkin huolimatta, vaikkei jäsenyydestä haaveileva maa vielä olisikaan täyttänyt kaikkia jäsenyyskriteereitä.
Toisin kuin vastustajaleirissä joskus annetaan ymmärtää, myönteinen asenne laajentumista kohtaan ei kuitenkaan tarkoita kritiikitöntä suhtautumista - päinvastoin: ennen kuin jäsenyysneuvottelut voidaan aloittaa, jokaisen hakijamaan on täytettävä Kööpenhaminan poliittiset kriteerit. Toisin sanoen hakijamaan on oltava vakaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta kunnioittava demokratia, jotta se voidaan edes hyväksyä ehdokasmaaksi. Maan on lisäksi täytettävä markkinatalousehdot ja sen lainsäädännön on oltava yhteensopivaa EU:n lainsäädännön kanssa ennen kuin itse jäsenyys voi toteutua.
Ehdokaskriteereistä tulee jatkossakin pitää kiinni, koska juuri nämä EU:n perusperiaatteet toimivat ensisijaisena kannustimena hakijamaille uudistaa ja kehittää omaa lainsäädäntöään, demokratiaa ja maan ihmisoikeuksia. Maltillisesta laajentumisesta hyötyvät siten niin uudet kuin vanhatkin jäsenmaat: vanhat hyötyvät naapureiden entistä rauhallisemmista ja vakaammista oloista ja uusien maiden kansalaiset taas maansa kiihtyvästä kehityksestä. Rauha ja vakaus eivät ole valikoidun joukkion etuoikeuksia, vaan niiden tulee olla mahdollisia kaikille.
EU:n suurin yksittäinen laajentumisaalto oli vuoden 2004 toukokuussa, jolloin unioniin liittyi kymmenen uutta jäsenmaata ja 75 miljoonaa uutta asukasta. Laajentumisen vastustajat esittivät tuolloin ensimmäisiä vahvoja epäilyksiään, että 25 jäsenmaan unionissa päätöksenteko hidastuisi lisääntyneen byrokratian myötä ja että jäsenmaat eivät pystyisi harjoittamaan yhtenäistä politiikkaa. Elintasoerot uusien ja vanhojen jäsenmaiden välillä herättivät myös erityisen paljon unionin tulevaisuuteen liittyviä pelkoja ja epäilyksiä. EU:n viimeisin laajentuminen tapahtui viime vuoden tammikuussa, kun Romania ja Bulgaria hyväksyttiin jäseniksi.
Yleisesti ottaen, jos viimeisimpien laajentumisten vaikutuksia unionin toimintaan tarkastellaan viileästi, on saldo kuitenkin selkeästi plussan puolella. EU:n talouskasvun vetureita ovat viime vuosina olleet juuri uudet jäsenmaat. Vastoin laajentumiskriitikkojen pelkoja, EU:n päätöksenteko ei myöskään ole kärsinyt laajentumisista. London School of Economicsin professorin, Helen Wallacen viime vuoden lopussa julkaiseman tutkimuksen mukaan päätöksenteko on päinvastoin tehostunut: enää ei keskitytä yhtä pieniin ja kansalaisista ehkä turhaltakin tuntuviin yksityiskohtiin kuin aiemmin, vaan pyritään hahmottamaan suuria kokonaisuuksia. Tämänsuuntainen kehitys onkin siinä mielessä odotettua, että onhan toimiva yhteisö kaikkien jäsenmaiden etu. Yksi laajentumisen suurimmista hyödyistä on mielestäni etenkin uusien jäsenmaiden korkea motivaatio pysyä mukana unionin kehityksessä: toisin kuin laajentumisskeptikot olettavat, uudet jäsenmaat ovat erityisen ansioituneita EU-tasolla säädettyjen lakien kansallisessa täytäntöönpanossa!
Harva kuitenkaan tiedostaa jäsenyysnäkymien positiivista vaikutusta koko Euroopan kehitykseen. Esimerkiksi hakijamaaksi aikoinaan hyväksytty Turkki ja hakijamaan statuksesta haaveileva Serbia ovat kriitikoiden mielestä vielä suurempia riskejä unionin yhtenäisyydelle kuin edellisillä laajentumiskierroksilla jäseniksi hyväksytyt maat. Peruskysymykset yhteisestä arvopohjasta ja yhteisistä tavoitteista ovat kuitenkin edelleen samoja kuin ennenkin. Serbian kehitys on ollut lupaavaa, mistä kertoi myös EU-myönteisten voimien voitto maan parlamenttivaaleissa. Myös Turkin kehitystä voidaan seurata ilolla: laajentumiskomissaari Olli Rehn totesikin viime viikolla parlamentissa puhuessaan, että Turkki on selvinnyt perustuslaillisesta kriisistä kunnialla. Turkin hallituksella on demokraattisilla vaaleilla voitettu mandaatti ja korkea motivaatio jatkaa uudistuksiaan. Rehn korosti samassa yhteydessä, että EU:n on nyt pidettävä ne lupaukset, jotka se on aikoinaan Turkille antanut - siitä hyötyisivät niin nykyiset ja tulevat jäsenmaat kuin koko Eurooppakin. Se olisi myös merkki siitä, että tavoitteenamme on saavuttaa aito yhtenäisyys koko Euroopan alueella. |
|
