Suomi aktiivinen öljyntorjuntavalmiuden parantamisessa
06.05.2008
Tänään kuului lohdullisia uutisia Itämeren ympäristösektorilta! Suomen Porvooseen perustettiin öljyyntyneiden lintujen pesu- ja hoitoyksikkö, joka on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Systeemi on jo ehtinyt herättää kansainvälistä kiinnostusta kaukanakin. Ja miksipä ei, öljyonnettomuudet ovat karun yleisiä ympäri maailmaa.
Uusi yksikkö parantaa huomattavasti mahdollisuuksia auttaa öljyyntyneitä lintuja. Järjestelmässä on useita eri kontteja, joissa linnut pestään ja kuivataan sekä lääkitään. Yksikköä on mahdollista liikutella nopeasti joko meritse tai maitse sinne, missä sitä tarvitaan. Toiminnan nopeus onkin ratkaisevaa lintujen henkiinjäämisen kannalta. Kapasiteettikin kuulostaa maallikon korvaan hyvältä - vuorokaudessa saadaan hoidettua 100-150 lintua.
Kevään aikana on myös Suomen merialueilla todettu useita öljypäästöjä, joten konttijärjestelmä ei tule hetkeäkään liian aikaisin. Näin lintujen muuttoaikaan öljy voi liata kerralla isonkin parven lepäämään laskeutuneita siipiveikkoja. Itämerellä kulkee vuosittain mittavat määrät öljykuljetuksia ja hauras meri ei kestä enää kovin montaa onnettomuutta. Tämäkin konttijärjestelmä on osa Itämeren öljyntorjuntavalmiuden parantamista. Kaikki teknologia, mikä Suomellakin on tarjota alueen ympäristön pelastamiseksi, on todellakin tarpeen. |
|