Kriisi poikii hyvää - Kaleva
25.04.2008
Eurooppalaisilla rahoitusmarkkinoilla on kymmenen viime vuoden aikana käynyt varsinainen myllerrys. Vaikka pääomien vapaa liikkuvuus oli jo yksi Rooman sopimuksen neljästä perusvapaudesta, vasta euron käyttöönotto loi tarpeen uudistaa koko yhteisön rahoitusmarkkinoita koskeva lainsäädäntö vastaamaan uuden, integroituneen Euroopan tarpeita. Eurooppalainen sisämarkkinalainsäädäntö rahoituksen alalla on nykyään sisällöllisesti ja laadullisesti maailman huippua.
Taustalla on vuonna 2000 EU:n huippukokouksessa lanseerattu lainsäädäntöohjelma, ns. rahoituspalvelujen toimintasuunnitelma eli FSAP (Financial Services Action Plan), jonka työ on nyt saatu loppuun. 2000-luvun alussa käyttöönotettiin myös merkittävä sääntelyprosessin innovaatio eli nk. Lamfalussy-uudistus, jonka ideana on säätää lain tasolla yhteispäätösmenettelyssä vain pääperiaatteesta ja jättää tarkemmat toimeenpanomääräykset komissiolle, jota avustavat kansallisista valvojista koostuvat viranomaiskomiteat. Tämä norminantovallan delegointi on osoittautunut hyväksi tavaksi päivittää säätely nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Nyt EU:ssa pohditaankin metodin laajentamista ja yhteistyön vielä tehokkaampaa tiivistämistä.
Yhtenäinen täytäntöönpano on olennainen osa toimivaa lainsäädäntöä. EU-tason regulaatio ei voi luoda sääntelyn kohteille tuplataakkaa vaan kansallisen lainsäädännön on väistyttävä eurooppalaisen säätelyn tieltä. Harva pankkikaan on enää puhtaan kotimainen ja sääntelyn epäonnistuminen naapurimaassa voi aiheuttaa riskien realisoitumista meillä. Toisaalta samojen sääntöjen on koskettava kaikkia, jotta toimijoilla olisi EU:ssa todellinen tasainen pelikenttä.
Yhdysvaltain asuntoluottokriisistä alkanut epävakaus rahoitusmarkkinoilla on entisestään lisännyt tarvetta parantaa valvontayhteistyötä Euroopassa. Verkottuneessa rahataloudessa USA:n talouden takkuilu tuntuu myös eurooppalaisten nahoissa. Onneksi yksikään subprime-kriisin myötä vakaviin vaikeuksiin joutuneista rahoituslaitoksista ei ole toistaiseksi ollut aitoeurooppalainen toimija, vaan kriisit ovat rajoittuneet yhden jäsenvaltion alueelle. Mikäli luottolaitoksilla olisi ollut rajat ylittäviä toimintoja, kysymys valvojien vastuusta olisi saanut ihan uuden tulokulman - minne ja kenen rahoilla perustetaan ???Eurooppalainen Roskapankki????
Euroopan historia on osoittanut, että kriisissä piilee usein seuraavan menestyksen siemen. Mitä vaikeammin yhteiskunnan pohjarakenteita koetellaan, sitä tehokkaammat ovat poliittiset korjausliikkeet ja sitä suuremmat kriisin myönteiset seurausvaikutukset. Tälläkin kertaa rahoitusmarkkinakriisi on saanut päättäjiin molemmin puolin Atlanttia liikettä. Kohta kymmenen vuotta rahoitusmarkkinoiden kanssa töitä tehneenä lainsäätäjänä olen yrittänyt saada kotimaisten kollegojen kiinnostusta heräämään näistä kysymyksistä, jotka eivät ehkä ole keskivertoäänestäjän irtopisteiden kalastelussa ihan parhaita vieheitä. Vielä vuosi sitten jopa eräs valtiovarainministeriön sisäpiiriläinen totesi minulle nuivasti, etteivät rahoitusmarkkinakysymykset kiinnosta häntä sentin vertaa. Nyt sama ihminen on ollut hyvinkin aktiivinen näissä keskusteluissa???
Tilanne on siis otollinen suurillekin reivauksille sisämarkkinoiden rahataloudessa! Subprime ???haaste koettelee luottolaitoksia, eläkerahastoja, keskuspankkipolitiikkaa ja välillisesti myös reaalitaloutta. Ei siis ole ihme, että EU:n valtiovarainministereiden kokous ECOFIN on vaatinut selkeämpiä pelisääntöjä rahoitusmarkkinakriisien ennaltaehkäisyyn. ECOFIN antoi loppuvuonna 2007 Lamfalussyn viranomaiskomiteoille selkeän toimenpideohjelman kansallisten viranomaisten yhteistyön vahvistamisesta Lamfalussy -prosessin puitteissa. Maaliskuussa jopa EU-huippukokous lisäsi päätöslauselmiinsa viittaukset rahoitusmarkkinauudistuksiin ja äskettäinen Slovenian ECOFIN julkisti yksityiskohtaisempia suunnitelmia tarvittavista toimenpiteistä.
Myös Euroopan parlamentissa tapahtuu. Olemme valmistelemassa omaa kantaamme eurooppalaisen rahoitusmarkkinavalvonnan tulevaisuudesta ja minut valittiin vetämään kannanmuodostusprosessia suurimmassa poliittisessa ryhmässä EPP-ED:ssä. Näyttäisi, että ryhmämme tukee neuvoston toimintasuunnitelmaa, mutta pitää sitä tietyiltä osin riittämättömänä. Kansallisten viranomaisten yhteistyö on edistystä nykyiseen hajanaiseen järjestelmään verrattuna, muttei se yksin riitä.
Esillä onkin ollut mm. vaihtoehto siirtyä kaksitasoiseen valvontajärjestelmään, jossa rajat ylittäville luottolaitoksille luotaisiin oma eurooppalainen järjestelmä ja pääosin yhden valtion alueella toimivat paikalliset toimijat jäisivät nykyiseen kansalliseen valvontajärjestelmään. Keskustelua on käyty myös pitemmän tähtäimen tarpeesta luoda Eurooppaan yksi yhteinen rahoitusmarkkinavalvoja, eräänlainen EU:n SEC. Tämä vaihtoehto ei ole nyt realistinen, mutta se ei ole mahdotonkaan. Onhan sisämarkkinoiden kehitys monilla muilla talouden avainaloilla jo johtanut eurooppalaisten yhteismarkkinavalvojien perustamiseen.
Lisänsä keskusteluun valvontayhteistyöstä Euroopassa tuo transatlanttinen ulottuvuus, sillä markkinatoimijoiden fuusioituessa syntyy tarvetta yhtenäistää valvontakäytäntöjä myös EU:n ja Yhdysvaltain välillä. EU ei voi olla uskottava vastinpari Yhdysvaltain regulaattoreille olematta yhtenäinen. Muun muassa arvopaperimarkkinasääntelyn vastavuoroinen tunnustaminen ei voi edetä, ellei valvonta kaikissa EU:n jäsenvaltioissa täytä sille asetettuja laatukriteereitä. Toisaalta me Euroopassa tarvitsemme takeet siitä, että toimijat todella pelaavat samantasoisilla ja tarkoituksenmukaisilla säännöillä. |
|
