Mullahien ydinase on uhka maailmanrauhalle - Nykypäivä
13.04.2006
Maailmanpolitiikan akuutein kriisi kytee Iranissa. Maan aiheuttama uhka liittyy kolmeen asiaan: tavoitteeseen hankkia itselleen ydinase, järjestelmälliseen toimintaan, jolla Iran laajentaa vaikutuspiiriään naapureihinsa sekä kolmanneksi niihin mahdollisiin ratkaisuihin, joihin länsi kahden edellämainitun uhan suhteen ryhtyy.
Myös Iranin järkyttävä ihmisoikeustilanne jatkuvine ilman oikeudenkäyntiä tapahtuvine teloituksineen vaatii meiltä toimenpiteitä. On maailmanpolitiikan irvikuva, että Iran jatkaa ihmisoikeusdialogiaan EU:n kanssa samalla, kun arki maassa muistuttaa päivä päivältä enemmän edesmenneen Taleban-hallinnon meininkiä Kabulissa.
Sekä EU:n että Yhdysvaltain turvallisuusstrategiassa todetaan joukkotuhoaseiden leviämisen diktatuurien ja terrorismia tukevien valtioiden käsiin olevan maailman pahin turvallisuusuhka. Iranin pyrkimys hankkia itselleen ydinase on torpattava. Sillä kun Irania hallitsevilla mullaheilla on sormi toimivan ydinaseen laukaisunapilla, on liian myöhäistä. Asiantuntija-arvioiden mukaan aikaa tuohon hetkeen on noin viisi vuotta, tosin nopeampikin aikataulu on mahdollinen. Päätöksiä ei siis voi lykätä.
Ydinasekiistaa vähemmälle huomiolle on jäänyt Iranin tavoite vaikeuttaa demokratian etenemistä Lähi-idässä. Iranin hallinto ei halua Israelin ja Palestiinan saavuttavan kestävää rauhaa, sillä poliittinen epävakaus on fundamentalismin oleellinen käyttövoima. Iran tekee kaikkensa myös Irakin demokratiakehityksen ehkäisemiseksi. Iranilla oli merkittävä rooli esimerkiksi Irakin joulukuisten vaalien epäselvyyksissä. Iranista yritettiin mm. salakuljettaa maahan tuhansia, esitäytettyjä vaalilippuja vääristämään vaalitulosta.
Kaikkein tärkeintä Iranin fundamentalistihallinnon luoman uhan poistamiseksi on kuitenkin löytää väkivallaton ratkaisu Iranin tilanteeseen. Tätä ratkaisua etsittiin myös tällä viikolla EU:n ulkoministerikokouksessa. Asia on parhaillaan YK:n turvallisuusneuvoston punnittavana. Iran sai aikaa vappuun saakka osoittaa yhteistyökykynsä YK:n kanssa. Todennäköistä kuitenkin on, etteivät Teheranin telaketjumullahit vieläkään alistu kansainvälisen yhteisön tahtoon.
EU:n onkin valmistauduttava ottamaan käyttöön kovemmat keinot. Iranin hallintoa loputtomasti ymmärtävä linja on tullut tiensä päähän. Niin puheiden kuin toimenpiteidenkin on vastattava uhan vakavuutta. Mikäli diplomaattista ratkaisua ei saada, vaihtoehdot eivät ole kenellekään hyviä. Washingtonin haukat hiovat jo sotakirveitään ja EU:ssakin liikkuu huhuja sotilaallisen väliintulon suunnittelusta, joilta brittiministeri Jack Strawn johdolla yritetään leikata siivet.
Parasta politiikkaa olisi tukea Iranin oppositiovoimia, jotka jatkuvaan henkeen ja terveyteensä kohdistuvan uhan alla niin Iranissakin kuin maanpaossakin tekevät työtä maan demokraattisen tulevaisuuden mahdollistamiseksi. Vain vallan rauhanomainen vaihtuminen teokraattiselta diktatuurilta aidosti maltillisten voimien käsiin Iranissa takaa kestävän rauhan Iranissa. |
|
