Maailmanpolitiikan arkipäivää? - Nykypäivä
22.08.2006
Suomen EU-puheenjohtajuuden ensimmäiset kuukaudet ovat olleet varsin erilaisia kuin osasimme ennakoida. Tuolloin parlamentin täysistunnossa pääministeri Vanhanen korosti muun muassa innovaatioiden ja kilpailukyvyn merkitystä Euroopan tulevaisuudelle. Hän kertoi myös Suomen tavoitteista EU:n ulkosuhteissa; painopisteinä olisivat Venäjän kanssa tehtävä yhteistyö sekä energiapolitiikka yleisemminkin.
Niinpä niin. Vaikka pj-kauteen valmistautuminen olisi tehty kuinka perinpohjaisesti, lopulta onnistuminen on kiinni siitä, millaisia maailmanpolitiikan tapahtumia puolivuotiskaudelle osuu. Kuten entinen brittiulkoministeri lordi Gray aikoinaan sanoi vastatessaan nuoren toimittajan kysymykseen, mikä ohjaa maailmanpolitiikkaa: ???It is the events, my boy, the events.???
Suomi onkin joutunut käyttämään kaiken tarmonsa kesäkuukausien aikana Lähi-idän nopeasti eskaloituneen tilanteen saamiseksi hallintaan. Se sinänsä ei ole mikään yllätys. Lähes jokaisen pj-kauden aikana jokin EU-arjen ulkopuolinen kriisi on tuonut lisähaasteita puheenjohtajuuden hoitajille. Itävallan kaudella se oli Muhammedin pilakuvakohu, Iso-Britannian kaudella Iranin ydinaseprosessi ja Luxemburgin puolivuotiskaudella kaksi kielteiseen lopputulokseen päättynyttä perussopimuskansanäänestystä.
Myös se on selvää, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka on neuvoston puheenjohtajavaltion tärkein tehtäväkenttä. EU on sen luokan maailmanpolitiikan tekijä, ettei se voi olla kauan hiljaa, vaan koko maailma odottaa EU-maiden linjauksia.
Hyvin Suomi on kuitenkin haastavassa paikassa pärjännyt. Elokuun alussa koollekutsuttu neuvoston hätäistunto Lähi-idän tilanteesta oli Suomen ulkopoliittiselle johdolle todellinen tulikoe saada EU muodostamaan nopeasti yhteinen, yksimielinen kanta, jotta unioni voi painostaa konfliktin osapuolia lopettamaan väkivaltaisuudet ja kunnioittamaan jälleen kansainvälisen oikeuden peruspilareita. Tässä onnistuttiin, vaikka jonkin verran EU-päätöslauselman valmisteluprosessi onkin herättänyt kritiikkiä puolin jos toisin.
EU-maiden yksimielisistä linjauksista huolimatta Israelin ja Libanonin avoin konflikti on pahentunut päivä päivältä. Aselepo on lähinnä muodollinen, sillä uutisia uusista iskuista saamme lähes päivittäin. Jo puolitoista kuukautta kestäneen konfliktin aikana yli miljoona ihmistä on YK:n arvioiden mukaan joutunut lähtemään evakkoon kodeistaan ja rakennuksia ja infrastruktuuria on pantu maan tasalle. Maailman elintarvikeohjelma, joka vastaa YK-järjestöjen humanitaarisista kuljetuksista Etelä-Libanoniin, on suunnitellut lähettävänsä vähintään kaksi humanitaarisen avun saattuetta päivittäin, mutta pommitusten vuoksi useita ruoka- ja lääkekuljetuksia on jouduttu perumaan, sillä tarvittavia turvatakuita ei ole saatu.
On hienoa, että YK pystyi viime viikolla pääsemään yksimielisyyteen Libanon -päätöslauselmasta. Nyt on tärkeää päättää nopeasti, millä tavalla EU-maat osallistuvat uuteen UNIFIL-mandaattiin. Pidän luonnollisena, että mikäli Lähi-idän tilanne saadaan rauhoitettua niin, että alueelle saadaan kestävä aselepo ja ylipäätään EU-rauhanturvaajia voidaan lähettää tätä aselepoa valvomaan, myös Suomi on mukana tällaisessa operaatiossa. Mutta vain siinä tapauksessa, että voimme olla vakuuttuneita alueen turvallisuustilanteen olevan sellainen, että rauhanturvaajilla on mahdollisuus tehdä työnsä.
Piia-Noora Kauppi
Euroopan parlamentin jäsen
Kokoomuksen europarlamenttiryhmän puheenjohtaja |
|
