 |
Kirjoituksia |
|
|
|
| |
|
Balkanin eurooppalainen tulevaisuus - Kaleva
29.02.2008
Länsi-Balkanin tulevaisuus on ollut taas viime aikoina yksi tärkeimpiä ulkopoliittisia keskustelunaiheita Euroopassa. Balkanin historia on traaginen ja pitkä. Alueella oli oma roolinsa molempien maailmansotien syttymisvaiheessa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen suurin osa entisen Jugoslavian aluetta ajautui verisiin sisällissotiin, joiden jälkipyykkiä pestään edelleen.
Bosnian sodat olivat Euroopan unionille traumaattinen kokemus. Miten tuo tragedia pääsi tapahtumaan ja vielä aivan Euroopan sydämessä? EU:n jäsenvaltiot huomasivat olevansa ilman USA:n apua kyvyttömiä estämään esimerkiksi Euroopan pahimman maailmansotien jälkeisen joukkomurhan Srebrenicassa. Pian tämän jälkeen EU tunnusti tarpeen kehittää voimakkaasti yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, sotilaalliset rakenteet ja kriisinhallintavalmiudet mukaan lukien. Nyt nämä valmiudet ovat jo ihan toisella tasolla kuin 15 vuotta sitten ja EU ottaa aktiivisesti osaa kansainväliseen kriisinhallintaan, yhteiskuntien
jälleenrakentamiseen sekä ihmisoikeuksien turvaamiseen maailmalla.
Balkanin alue tarvitsee uutta toivoa päästäkseen jaloilleen. Toivoa tuo ennen kaikkea uroopan unioni. On hyvin tärkeää, että EU:n suhteet entisen Jugoslavian maihin tiivistyvät ja viime kädessä EU-jäsenyyden mahdollisuus on kaikille tarjolla. Olen vakuuttunut, että EU:n laajentuminen Länsi-Balkanille toisi vakautta vuosien aikana paljon kärsineelle alueelle ja auttaisi ihmiset uuden elämän alkuun.
Kestävän ratkaisun löytäminen Kosovon tulevaisuuden osalta on välttämätön edellytys sille, että EU:n ovet avautuisivat Länsi-Balkanin maille. Ratkaisun etsimisessä ei voi olla korostamatta liikaa taas kerran Nobel-ehdokkaana olevan presidentti Martti Ahtisaaren roolia. Ahtisaaren YK:n toimeksiannosta laatima suunnitelma Kosovon tulevaisuudesta sai vahvan tuen sekä EU:ssa että Yhdysvalloissa, ja tietyllä tapaa sen nuotteja seurataan edelleen.
Oli valitettavaa, etteivät YK:n puitteissa käydyt neuvottelut Serbian kanssa johtaneet parempaan tulokseen ja että asiassa ei löytynyt Serbian tärkeintä tukijaa, Venäjää, tyydyttävää ratkaisua. Kaikki Venäjän motiivit vastustaa Kosovoa eivät edes ole vielä selvillä. Moni asiantuntija on todennut taustalla olevan poliittisen etupiiriajattelun lisäksi myös talouteen liittyviä strategisia vaikuttimia. Vastineeksi tuestaan Venäjä muun muassa painosti serbit hyväksymään itselleen edullisen kaasuputkilinjauksen, jonka osalta Serbia ja Venäjä eivät aikaisemmin olleet päässeet yhteisymmärrykseen.
Vaikka viikot Kosovon itsenäisyysjulistuksen jälkeen ovat olleet vaikeita, luotan kuitenkin edelleen Serbian presidentin Boris Tadicin YK:lle antamaan lupaukseen, ettei Serbia valtiona tule käyttämään väkivaltaa Kosovoa vastaan. Todennäköisesti tällaista sitoumusta Serbialta ei olisi saatu, ellei maa haluaisi pysyä lähentymisraiteella Euroopan unionin suhteen. Serbian on nyt pakko ottaa myös eurooppalaisen yhteisön näkökulma huomioon.
Tällä hetkellä Serbiassa käydään kuitenkin sisäistä jaakobinpainia, valitseeko maa aseman Venäjän etupiirissä vai rakentaako se EU-yhteyttä muun muassa luovuttamalla Bosnian sodan sotarikolliset kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen.
Myös Suomi voi olla omalla politiikallaan vaikuttamassa Serbian valintaan. Maallamme on jo ollut tärkeä rooli alueen tulevaisuuden määrittämisessä Martti Ahtisaaren työn lisäksi myös laajentumiskomissaari Olli Rehnin kautta. Rehn on pystynyt säilyttämään keskusteluyhteyden Balkanin kiistojen eri osapuoliin vaikeista tilanteista huolimatta. Rehnin johdonmukainen, tiukka, mutta konsensushakuinen linja on varmasti myös antanut hänelle kannuksia olla entistä vahvempi nimi EU:n ulkoministerispekulaatioissa.
Johdonmukaisuutta vaadittaisiin kuitenkin myös kotimaisilta toimijoiltamme. Temppuilu Kosovon itsenäisyyden tunnustamisen suhteen ei todellakaan ole hyvää politiikkaa. Presidentti Tarja Halosen oli alkuperäisen aikataulun mukaan määrä hyväksyä hallituksen esitys Kosovon tunnustamiseksi tänään presidentin esittelyssä mutta Kosovo-kysymys ei kuitenkaan ole asialistalla. Viivytystä perustellaan Halosen aamuisella paluulla Aasian matkalta vaikka presidentin esittely pidetään muuten normaalisti. Halonen oli matkallaan kommentoinut, että Kosovon tunnustamisen kanssa ???ei kannata kauheasti hosua???.
Kuka tässä hosuu? Ulkoministeri Ilkka Kanerva on jo ilmoittanut EU:n ulkoministerikokouksessa Suomen aikomuksesta tunnustaa Kosovo. Moni EU-maa tunnusti Kosovon jo viime viikolla. Naapurimaistamme Viro on jo tunnustaneiden joukossa ja Ruotsikin tekee saman ensi tiistaina. On valitettavaa, ettei Suomi ole näiden maiden joukossa.
Asian viivyttäminen herättää turhia kysymysmerkkejä Suomen linjasta Kosovon suhteen ja vakaumuksestamme auttaa Balkanin tilannetta. Vai onko tämä taas jälkisuomettuneisuutta ja herkkyyttä Kremlin tunnoille? Onko puhelin mahdollisesti pirissyt Halosen ja Putinin välillä viime aikoina? Kuten EU-professori Esko Antola totesi uusisuomi.fi -verkkolehdessä, myös minä haluaisin uskoa, että syy tunnustamisen viivästymiseen on kotimainen.
Joka tapauksessa Kosovon itsenäisyyden tunnustamiseen liittyvä näytelmä on jälleen kerran hyvä esimerkki siitä, millaisia ongelmia kaksipäinen ulkopoliittinen johtojärjestelmämme aiheuttaa. Toivottavasti voisimme unohtaa kerrankin omat sisäiset ongelmamme ja olla yhtenäisiä ulospäin Kosovon, Länsi-Balkanin ja koko Euroopan vuoksi. |
|
| | | Takaisin etusivulle | | |
|
