Get Flash to see this player.
Etusivu Piia-Noora Mepin työ Kalenteri Kuvagalleria Tiimi Yhteystiedot
Kirjoituksia
Pvm Otsikko
22.12.2006 Suomen eleetön tyyli puri - Nykypäivä
11.12.2006 Eurooppa - Ei ongelmia, vaan vastaus - Meppiuutiset
01.12.2006 Kansallisvaltioiden aikakausi on ohi - Nykypäivä
28.11.2006 Mikä on Suomen tie? - Kaleva
14.11.2006 EU haluaa tasata yhdysliikenteeen hintoja - Taloussanomat
09.11.2006 How should the regulatory framework evolve to create an investment friendly environment? - European Voice
31.10.2006 Uskonnon nimissä tehdään paljon väärää - Kaleva
27.10.2006 Ääriliikkeet nostavat päätään - Nykypäivä
03.10.2006 Ongelmia perustajaytimessä? - Kaleva
29.09.2006 Euroopan rajat - Nykypäivä
05.09.2006 Venäläistä mosaiikkia unionissa - Kaleva
22.08.2006 Maailmanpolitiikan arkipäivää? - Nykypäivä
22.06.2006 Iso K - kapula keskustaoikeistolaisen yhteistyön rattaissa - Nykypäivä
14.06.2006 Unionin kriisi ei ole laajentumisesta kiinni - Kaleva
21.05.2006 Lainsäätäjistä on tulossa virkaholhoojia - Aamulehti
19.05.2006 Mikään ei ole mahdotonta - Nykypäivä
18.05.2006 Parisuhteen laatu ei koskaan saa olla peruste syrjinnälle - Helsingin Sanomat
26.04.2006 PK-yritykset, ei talousnationalismi vastauksena Euroopan työllisyysongelmaan - Lehdistötiedote
20.04.2006 Naisia lisää yritysjohtoon ? Mutta miten? - Kaleva
13.04.2006 Mullahien ydinase on uhka maailmanrauhalle - Nykypäivä
 
<< Edellinen sivu    Seuraava sivu >>  
   
Ongelmia perustajaytimessä? - Kaleva
03.10.2006

Osallistuin keskustaoikeistolaiseen aateseminaariin Lyonissa, jossa 300 keskustaoikeistolaista vaikuttajaa keskusteli Euroopan haasteista ja etsi niihin yhteisiä vastauksia. Poliittisesti herkin ja vaikein debatti käytiin unionin laajentumisesta.

Välillä tuntui, että olin eksynyt väärään paikkaan. Erityisen karu kokemus oli paneelikeskustelu EU:n rajoista. Olin luullut osallistuvani Euroopan rakentajien, unionin perustajaisien ja -äitien aatteellisen kodin, EPP?ED -ryhmän kokoukseen, mutta olinkin kolkossa kongressikeskuksessa ympärilläni lauma anti-islamilaisia, protektionistisia fundamentalistikristittyjä.

Kun Ranskan entinen kulttuuri- ja oikeusministeri, nykyinen meppikollegani Jacques Toubon mesosi kuin paraskin vallankumouksellinen Bastiljin barrikadeilla, että ??laajentuminen on saastuttanut Euroopan unionin poliittisen ympäristön??, niin olin pudota tuoliltani. Samaan hengenvetoon hän kehotti miettimään tarkkaan, keiden kanssa ??aitoeurooppalaisten?? on tehtävä yhteistyötä.

Kun häntä säesti arvostettu itävaltalainen professori Scheich todeten laajentumiseen aiheuttaneen ??eurooppalaisen poliittisen identiteetin eroosion??, mikä ??estää todellisen poliittisen Euroopan rakentamisen??, näytin ilmeisesti jo siinä määrin kärsivältä, että vieressäni istunut Ilkka Suominen kommentoi, että ??EU:n kyky rakentaa poliittinen unioni lisääntyisi, jos Ranska heitettäisiin ulos koko unionista??.

Tuolla hetkellä olin sekunnin murto-osan ajan valmis yhtymään Ilkan kevennykseksi tarkoittamaan heittoon.

Hämmästyttävää, kuinka paljon laajentumiskielteisyys on viime aikoina lisääntynyt. Kyse ei ole ? kuten itsekin aluksi kuvittelin ? vähäpätöisistä, kymmenen uuden jäsenvaltion sulattelun aiheuttamista vatsavaivoista, vaan paljon syvemmästä ongelmasta EU:n kovassa ytimessä perustajajäsenvaltioissa.

Vaikuttaa siltä, että ytimessä on autuaasti unohdettu resepti, jolla unionin menestystarina luotiin. Missä piilee unionin ainutlaatuisuus, mikä on unionin perustava idea?

Ei sotien runtelema mantereemme ole kyennyt rakentamaan rauhaa kansalaisillemme rakentamalla muureja kulloisillekin rajoilleen. Päinvastoin, rauha on vakiinnutettu repimällä alas esteet ihmisten väliseltä kanssakäymiseltä.

Eivät eurooppalaiset kansakunnat ole vaurastuneet sulkeutumalla kukin omaan onnelaansa, vaan avautumalla suhteessa mantereen muihin kansoihin ja meitä ympäröivään maailmaan.

Eikä Euroopan unioni voi taata ihmisten turvallisuutta panemalla strutsin tavoin päänsä hiekkaan ja sulkemalla silmänsä vakavilta konflikteilta, ajatellen näin olevansa turvassa.

Onneksi toisenlaisiakin äänenpainoja samaisessa kokouksessa kuultiin. ??Euroopan rajojen vetäminen kartalle on vahingollisinta, mitä eurooppalaiset päättäjät voivat tehdä.?? Näin totesi Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt korkealentoisessa illallispuheessaan. Bildtin mukaan jokainen laajentuminen on tehnyt EU:sta vahvemman ja kyvykkäämmän toimijan kohtaamaan ajan haasteet. Ilman uusia jäsenvaltiota EU olisi niin taloudellisesti kuin poliittisestikin taantuva takamaa, jonka rooli maailmanpolitiikassa olisi nykyistä pienempi. En voisi olla enempää hänen kanssaan samaa mieltä.

Lisääntyneet puheenvuorot, joiden mukaan Turkin jäsenyysperspektiivi tulisi käytännössä täydellisesti haudata, huolestuttavat minua. Viime aikoina liian moni eturivin päättäjä on todennut, että muslimienemmistöiselle Turkille riittää pelkkä pysyvä kumppanuussuhde EU:n kanssa, mutta jäseniksi ottomaanien perillisistä ei ole.

Kyse ei ole niinkään Turkista vaan paljon tärkeämmästä periaatteesta. En halua, että orwellilainen maailmankatsomus, jossa ??kaikki kansakunnat ovat tasa-arvoisia, mutta toiset vain vähän tasa-arvoisempia kuin toiset??, saa Euroopan unionissa yhtään enemmän jalansijaa.

Jokainen kansakunta ansaitsee reilun ja oikeudenmukaisen kohtelun, jonka lopputulos on aidosti avoin ja riippuu tehdyistä valinnoista. Ei Turkin eikä Euroopan unionin tulevaisuus ole mikään kohtalo, vaan me ? siis sekä turkkilaiset että nykyisten unionimaiden kansalaiset ? voimme valita, millaiseksi haluamme tämän suhteen määrittää.

Selvää on kuitenkin oltava, että täysjäsenyys unionissa on yksi vaihtoehto muiden joukossa kaikille sellaisille maille, jotka sitoutuvat yhteisiin eurooppalaisiin arvoihin ja pelisääntöihin, ja jotka täyttävät yhdessä määrittelemämme jäsenyysedellytykset.

Robert Schuman totesi viisaasti jo vuonna 1949: ??Minulla ei ole mitään tarvetta vetää maantieteellistä rajalinjaa Euroopan ja ?ei-Euroopan? välille. On toinen tapa asettaa rajat ? jako niihin, jotka ovat hengeltään eurooppalaisia ja niihin jotka eivät sitä ole.??

Toivon, että myös omassa Eurooppa-puolueessani nämä Schumanin sanat muistettaisiin, vielä nyt lähes 60 vuoden jälkeenkin.

Yhdentymisen syventäminen ja unionin laajentuminen eivät ole ristiriidassa, vaikka moni näin tarkoitushakuisesti väittääkin. Onhan jokainen uusi jäsenvaltio aina ajallaan tuonut unioniin omat vahvuutensa. Integraatio on poliittinen konsepti, jonka ei tarvitse tunnustaa vuosikymmeniä sitten sodissa vedettyjä valtioiden rajoja.

Samat lainalaisuudet liittyvät kansakuntien väliseen yhteistyöhön, oli kyse sitten samankaltaisten tai erilaisten maiden kanssakäymisestä. Haaste on vain suurempi ja siksi poliittista tahtoakin tarvitaan piirun verran enemmän.
 
Takaisin etusivulle