Kansallisvaltioiden aikakausi on ohi - Nykypäivä
01.12.2006
Ensi viikolla itsenäinen kansallisvaltio nimeltä Suomi täyttää 89 vuotta. Pitkä itsenäisyyden aika on hieno saavutus, jota sopii juhlia. Samalla on sopiva hetki pohdiskella, mitä on tämän päivän itsenäisyys. Missä on sen pihvi?
Valtiollinen itsenäisyys on sekoitus vapautta ja itsemääräämisoikeutta. Kansallamme ja sen edustajilla on oikeus tehdä valintoja vapaana vieraiden valtojen painostuksesta. Vapaudella tehdä omia valintoja ei kuitenkaan ole suurta merkitystä maailmassa, jossa valinnanmahdollisuutemme yksittäisenä valtiona koko ajan kapenevat. Osa asioista on lipunut Suomen ulottumattomiin. Siksi olemme vapaasta tahdostamme hakeutuneet mukaan erilaisiin kansainvälisiin yhteisöihin, jotka pystyvät palauttamaan meille kansallisvaltiolta kadonnutta vaikutusvaltaa.
On tervettä, ettei itsenäisyytemme enää ole kiinnittynyt pelkästään kansallisvaltioon. Vaikka kansallisvaltiot vielä tänä päivänä ovat kansainvälisen järjestyksen muodollisia toimijoita ja niihin liittyy monia sosiaalisen, kielellisen ja kansallisen yhteenkuuluvuuden tunteita, reaalimaailmassa valta on pitkälti siirtynyt valtioiden yhteenliittymille kuten EU:lle. Perinteisten kansallisvaltioiden aikakausi on auttamattomasti ohi. Oli aika, jolloin kansallisvaltioita ei vielä ollut ja tulossa on aika, jolloin niitä ei enää nykymuotoisina ole.
Kansallisvaltiot muodostettiin aikoinaan välineeksi saavuttaa tietyt tavoitteet; turvaamaan rauha, vakaus ja kaupankäynti. Kansallisvaltiot eivät kuitenkaan lopettaneet sotia, vaan pikemminkin pikkumaisten monarkkien ???perheriidat??? yltyivät usein valtioiden välisiksi konflikteiksi. Kansallisvaltioiden mahti alkoikin rapautua sotien vähentyessä ja klassisen liberalismin oppien levitessä valtioeliittien ymmärrettyä, että valtiorajoilla oli myös haittapuolensa. Rajat, jotka aikaisemmin olivat turvanneet vakautta muodostuivat esteeksi vaurauden ja sen mukanaan tuomien mahdollisuuksien kasvulle.
Aivan samat motiivit olivat eurooppalaisen yhdentymisen ensiaskelten taustalla. Maailmansotien raunioittaman mantereen tavoitteena oli rauha, mutta samalla yhteistyötä siivitti tarve vaurastua ja lisätä hyvinvointia. Tämä voitiin saavuttaa vain poistamalla esteitä keskinäiseltä taloudelliselta toiminnalta.
Olennaisin syy yhteisöllisen, jaetun suvereniteetin, nousulle on kuitenkin muualla kuin taloudessa. Yksikään maa ei enää halua olla kuin Atlas-jumala, joka kantaa koko maapalloa käsillään. Vastuuta globaalissa maailmassa on helpompi kantaa yhdessä.
Suomi on mukana EU:ssa lisätäkseen valinnanmahdollisuuksiaan. Kyse ei ole hurmahengestä tai epäisänmaallisesta naivismista, vaan parhaasta olemassa olevasta tavasta varmistaa Suomen itsenäisyys. Kuten presidentti Ahtisaari valtiovierailullaan Virossa kesäkuussa 1994 totesi: ???Eurooppa on vääjäämättä muuttumassa suurvaltojen dominoimasta maanosasta yhteistyön maanosaksi. Tässä Euroopassa ei ole suuria eikä pieniä valtioita, vaan ainoastaan yhteistyöhön kykeneviä ja siihen kykenemättömiä valtioita.??? Itsenäisen Suomen on myös jatkossa kuuluttava tuohon kykenevien joukkoon. |
|
