Saksa panee kaiken peliin - Kaleva
23.01.2007
Saksa on aloittanut Euroopan unionin peräsimessä päättäväisesti. Viime viikolla liittokansleri Angela Merkel piti europarlamentissa Strasbourgissa linjapuheen, joka jää eurooppalaisen demokratian historiaan. Merkelin puhe oli sisällöllisesti yksi upeimmista, jonka omalta meppikaudeltani muistan.
Kun vertaa Merkelin puhetta vaikkapa Tony Blairin vastaavaan puheenjohtajuuskauden avauspuheeseen kesällä 2005, Merkelin puheessa oli enemmän sisältöä ja konkretiaa. Puheessa oli voimaa, muttei tippaakaan uhoa. Blairiin verrattuna Merkelin puhe oli useine kirjallisuussitaatteineen sivistynyt, muttei kuitenkaan tylsä. Henkilökohtaisten tuntemusten kuvaaminen teki Merkelistä myös inhimillisemmän kuin Blairista, jonka puhe oli jokaista one-lineria ja aplodien paikkaa myöten tarkkaan harkittu kokonaisuus.
Merkelin suulla puhui uusi Saksa, jonka kuva Euroopasta poikkeaa olennaisesti Gerhard Schröderin kaudesta. Saksassa on nyt ensimmäistä kertaa Helmut Kohlin jälkeen liittokansleri, joka ymmärtää eurooppalaisen yhdentymisen syvimmän olemuksen, Euroopan sielun. Saksan liittokanslerina Angela Merkel ei ole vain ensimmäinen nainen, vaan myös ensimmäinen Itä-Saksassa syntynyt liittokansleri. Henkilökohtaisen tausta vaikuttaa myös Merkelin poliittiseen linjaan.
Eurooppapolitiikkaa seuranneet ovat viime vuodet jankuttaneet kyllästymiseen asti unionista puuttuvan poliittista johtajuutta. Etenkin suurissa jäsenvaltioissa valtiojohto on keskittynyt sisäpoliittisen asemansa vankistamiseen ja jättänyt Euroopan oman onnensa nojaan. Muutaman kerran vuodessa on huippukokouksissa hyväksytty pömpöösejä ohjelmajulistuksia, joiden toteuttamiseen ei kuitenkaan ole sitouduttu ja jotka siksi ovat jääneet tyhjiksi sanoiksi paperilla.
Merkelin esiintyessä tulin kuitenkin vakuuttuneeksi, että toivoa paremmasta on. Eurooppalaisten suurmiesten aika saattaa olla ohi, mutta ainakin yhden suurnaisen aika näyttäisi olevan vasta alkamassa.
Hänen on mahdollista näyttää kyntensä juuri nyt, kun muissa keskeisissä jäsenvaltioissa on menossa valtaapitävien vaihtoviikot. Ranskassa presidentti Chirac istuu todennäköisesti viimeistä kevättään Elysée-palatsissa, samoin Iso-Britannian pääministeri Blair omassa kortteerissaan Downing Streetillä. Espanjassa, Italiassa ja Puolassa sisäinen tilanne taas on puolueiden välisine valtataisteluineen niin herkässä vaiheessa, ettei
johtajilla riitä energiaa tarttua eurooppalaisiin asioihin.
Tavallaan Merkelin hartioilla lepää koko mantereemme tulevaisuus. Hän myös tiedostaa edeltäjäänsä paremmin sen, että suurimpana jäsenvaltiona Saksalla on erityinen vastuu koko unionista. Tuon vastuun kantamiseksi liittokansleri ja koko hänen hallituksensa on valmis panemaan peliin kaiken arvovaltansa.
Saksa on asettanut pj-kaudelleen selkeät painopisteet. Ne ovat perustuslakiuudistuksen edistäminen, transatlanttisen kumppanuuden vahvistaminen sekä energiapolitiikka.
Merkel on selvästi päättänyt, että hänen vastuullaan on viedä perustuslakiprojektia eteenpäin, oli se kuinka vaikeaa tahansa. Hän on valmis ottamaan riskin koko puheenjohtajuuskauden epäonnistumisesta, mikäli perustuslakineuvottelut eivät edisty. Poliittista painetta siihen asian eteenpäinmenolle jo ennen Ranskan presidentinvaaleja luodaan tämän viikon perjantaina Madridissa kokouksella, jonne on kutsuttu koolle kaikki 18 maata, jotka ovat sopimuksen jo hyväksyneet.
Samalla Saksa aloittaa Rooman sopimuksen 50-vuotispäivänä maaliskuussa hyväksyttävän juhlallisen julistuksen valmistelun. Tähän Berliinin julistuksen nimellä kulkevaan visiopaperiin on määrä kirjoittaa yhteinen näkemys oman aikamme Euroopan ydinkysymyksistä.
Saksalla on kaikki eväät löytää yhteinen eurooppalainen tämän vuosikymmenen visio. Merkelin Saksan suhtautuminen EU:n muihin jäsenvaltioihin ja niiden johtajiin perustuu aiempaa selvemmin tasavertaiselle kumppanuudelle. Hän tietää, että Eurooppa voi menestyä vain vetämällä yhtä köyttä. Kuten Helmut Kohl parhaimpina päivinään, Angela Merkel on valmis puolustamaan unionin pieniä jäsenvaltioita ja niiden oikeuksia saada äänensä kuuluviin. Tämä on elintärkeä pohja Euroopalle.
Uusi Saksa tiedostaa EU:n kasvavan vastuun maailmanpolitiikassa. Maapallon tulevaisuuden kannalta tärkein kumppanuussuhde on EU:n ja Yhdysvaltain välinen suhde. Merkelillä onkin aikamoinen työ palauttaa Schröderin kaudella romutetut Saksan ja Yhdysvaltain suhteet normaalitilaan. On kaikkien etujen mukaista, että kykenemme ymmärtämään toisiamme, tukemaan tarvittaessa sekä esittämään asiallista kritiikkiä silloin, kun sen paikka on. Asiat ovat EU:n ja USA:n välillä hyvin silloin, kun voimme olla asiakysymyksistä eri mieltä ilman, että mielipide-erot välittömästi heikentävät maanosiemme välisiä suhteita.
Merkille pantavaa muuten oli, ettei liittokanslerin linjapuheessa sanallakaan mainittu Turkkia tai sivuttu keskustelua eurooppalaisesta integraatiokyvystä, joka kävi kuumana vielä kuukausi sitten. Vaikka Merkel perusteli perustuslain tarvetta juuri unionin jatkolaajentumisen mahdollistamisella, hän viittasi tässä yhteydessä ainoastaan Länsi-Balkanin hakijamaihin. Hänen mukaansa ilman eurooppalaista perspektiiviä vakautta ei tuolla alueella saavuteta. Mielestäni sama pätee myös Turkkiin. Ehkäpä tämä oli Merkelinkin rivien välistä löytyvä viesti. Dramaattista käännettä Turkin neuvottelujen suhteen tuskin siis tapahtuu Saksan pj-kaudella. |
|
