Poliittinen islam - uhka vai mahdollisuus? - Nykypäivä
02.05.2007
EU-jäsenyysneuvotteluja käyvässä Turkissa kuohuu. Puoli miljoonaa ihmistä osallistui hiljattain mielenosoitukseen, jossa vaadittiin ulkoministeri Abdullah Gülia vetäytymään presidenttiehdokkuudesta. Turkissa vannotaan sekulaarisen poliittisen järjestelmän nimiin ja Gülia edustamaa AKP-puoluetta syytetään Turkissa islamin ja politiikan sekoittamisesta toisiinsa. Abdullah Gül on kuitenkin vakuuttanut puolustavansa Turkin maallista perustuslakia. Mielenosoittajat saivat tukea armeijalta, joka on kaatanut useita hallituksia viimeisen puolen vuosisadan aikana.
Viime perjantaina järjestetyllä ensimmäisellä äänestyskierroksella Gül ei vielä saanut taakseen tarvittavaa enemmistöä. Turkin perustuslakituomioistuin mitätöi ensimmäisen äänestyskierroksen, koska parlamentaarikkoja ei ollut paikalla tarvittavaa kahta kolmasosaa. Nyt AKP on jättänyt esityksen parlamenttivaalien aikaistamisesta kesäkuulle. Pääministeri Recep Tayyip Erdogan on myös toivonut presidentin valinnan siirtämistä parlamentilta kansalle.
Mitä meidän EU:ssa pitäisi ajatella tästä kehityksestä? Turkin sekularistinen järjestelmä ollut yksi pääargumentteja Turkin EU-jäsenyyden puolesta. Itsekin olen käyttänyt tätä Kemal Atatürkin perintöä yrittäessäni vakuuttaa ihmisiä näkemään ne upeat mahdollisuudet, joita kristillisten ja islaminuskoisten valtioiden uskontovapaa rinnakkaiselo unionissa voisi tarjota.
Voisivatko EU-valtiot jonain päivänä löytää yksimielisyyttä Turkin jäsenyydelle, mikäli maassa politiikan ja islamin välinen suhde olisi edes samaa luokkaa kuin osassa nykyisiä Euroopan unionin jäsenvaltioita suhde katolisen kirkon ja päivänpolitiikan välillä?
Onko poliittinen islam kuitenkaan sen suurempi uhka kuin poliittinen kristinusko, jota esimerkiksi Yhdysvaltain uuskonsevatiivit viljelevät? Vieraillessani pari viikkoa sitten Yhdysvalloissa, republikaaniedustaja Dana Rohrabacher totesi, että Yhdysvallat on sodassa "poliittista islamia" vastaan. Hän ei siis viitannut islamismiin tai edes radikaaliin islamiin, vaan nimenomaan "poliittiseen islamiin". Juuri tällaista islamofobiaa olisi syytä välttää.
Meidän on välttämätöntä osata erottaa islamismi, radikaali islam ja poliittinen, maltillinen islam toisistaan. Yhdyn Nykypäivässä 13.4. kirjoittaneen tutkija Antero Leitzingerin kantaan, että "islamilla ja islamismilla on yhtä vähän tekemistä toistensa kanssa kuin kommunismilla kunnallishallinnon tai natseilla saksalaisen kulttuurin kanssa". Kenraaleiden uhkaukset hallituksen kaatamisesta ovat ainakin minun eurooppalaisiin korviini vielä epätoivotumpaa kuultavaa kuin se, että Turkin tuleva First Lady käyttäisi omasta halustaan kevyttä huivia.
Toki Turkissa on edelleen petrattavaa ja maan kehitystä on jatkossakin syytä pitää silmällä. Turkin nykyhallitus on kuitenkin pystynyt uudistamaan maata ja lähentymään EU:n jäsenyyskriteereitä. Maltillinen islam voi olla Turkissa yhteiskuntaa rakentava voima samoin kuin luterilainen arvopohja on ollut Pohjoismaissa. |
|
