Get Flash to see this player.
Etusivu Piia-Noora Mepin työ Kalenteri Kuvagalleria Tiimi Yhteystiedot
Kirjoituksia
Pvm Otsikko
04.04.2008 Rahoitusmarkkinat yhdentyvät - seuraako markkinavalvonta? - HS
28.03.2008 Kiina herättää kysymyksiä - Kaleva
07.03.2008 Naisten päivästä tarpeeton! - Nykypäivä
29.02.2008 Balkanin eurooppalainen tulevaisuus - Kaleva
01.02.2008 Herää jo, Eurooppa! - Kaleva
04.01.2008 EU kasvaa - teho paranee - Kaleva
20.12.2007 Laajentumisesta puhtia päätöksentekoon - Nykypäivä
30.11.2007 Voiko avoimuutta olla liikaa? - Kaleva
27.11.2007 Työlle tekijöitä - Forum24
22.11.2007 Suomen vaikutusvalta EU:ssa - Hopealohi
16.11.2007 Sarkozy lähtötelineissä - Nykypäivä
02.11.2007 Kansallinen etumme ja EU - Kaleva
19.10.2007 Kiltit Kärsivät? - Nykypäivä
05.10.2007 Kansanvalta yksinvaltiaan vankina? -Kaleva
03.10.2007 Puolan tuittuilu ja Suomen sokerinviljely - Lapin radio
30.09.2007 Globaalit ongelmat vaativat globaalia demokratiaa - Aamulehti
21.09.2007 Belgium-- A Paradox beyond Politics - Helsinki Times
14.09.2007 Stevensille pitkää ikää - Nykypäivä
07.09.2007 Nurkkakuntaisuus heitettävä nurkkaan - Kaleva
03.09.2007 The bright future of globalisation - SME Entrepreneur
 
<< Edellinen sivu    Seuraava sivu >>  
   
Kansanvalta yksinvaltiaan vankina? -Kaleva
05.10.2007

Venäjän presidentti Vladimir Putinin alkuviikosta pudottama uutispommi on ollut viikon ulkopoliittinen puheenaihe numero yksi. Putinin jatkosuunnitelmat ovat pohdituttaneet Venäjän kehityksestä kiinnostuneita tahoja jo vuosia. Itsekin olen useaan otteeseen kirjoituksissani todennut, että Venäjän demokratian todellinen litmustesti on, mitä maassa tapahtuu Putinin presidenttikausien jälkeen ja ryhdytäänkö maassa mahdollisesti muuttamaan perustuslakia Putinin jatkon mahdollistamiseksi.

Perustuslain muuttaminen olisi kuitenkin ollut venäläisen poliittisen järjestelmän luonteen tuntien liian yksinkertainen ja suoraviivainen toimenpide. Pietarin KGB-taustaisen peliporukan valta saadaan kyllä varmistettua hienostuneemmillakin keinoilla.

Presidentti Putinin hahmottelema taitava manööveri, jossa hän kiertää duuman vaaliruhtinuuden kautta pääministerin pestille ja säilyttää omissa käsissään todellisen vallan Venäjällä ei ole kovinkaan yllättävä ratkaisu, vaikka jotkut ovat sitä sellaisena ehtineet mainostaakin. Kukaan tuskin ajatteli, että teräskuntoiseksi ylistetty machopresidentti ensi keväänä häipyisi vähin äänin datsalleen kalastelemaan paidatta ja lihakset pullistellen, mutta tosin tällä kertaa ilman kansainvälisen median läsnäoloa. Itse asiassa siirtyminen presidentin paikalta pääministeriksi on jopa loogista, sillä se tarjoaa Putinille ja hänen lähipiirilleen mahdollisuuden näennäisesti edistää parlamentarismia kasvattamalla duuman roolia. Tällaisten vallan kulissien luominen on itänaapurillemme hyvin tyypillistä.

Mielenkiintoista on, mitä mieltä Putinin mestarisuunnitelmasta oikein meillä ja muualla lännessä ajatellaan. Kokenut suurlähettiläs Heikki Talvitie totesi taannoin, ettei Venäjällä ole olemassa kuin kaksi asiaintilaa: kaaos tai diktatuuri. Suomen idänpolitiikan peruskysymys on, kumpi kahdesta huonosta vaihtoehdosta on Suomen kannalta vähemmän huono.

Putinin pysyminen tiukasti Kremlin vallan kahvassa palvelee ensi sijassa vakauden tavoitetta. Putinin rautaisessa otteessa talous ja markkinat ovat kehittyneet suotuisasti, raaka-ainevarat on saatu valjastettua valtion sammoksi; rahantekokoneeksi, joka on tähän päivään mennessä kerännyt kansalliseen vakautusrahastoon jo yli 140 miljardia dollaria ??kansanpääomaa??. On varmasti markkinatalouden kehittymisen kannalta parempi, että jos Putin kerran jatkossakin haluaa istua tuon kirstun ylimmäisenä vartijana, hän tekee sen vaaleissa valittuna poliittisena johtajana eikä esimerkiksi Gazpromin pääjohtajana.

Pääministeri Matti Vanhasen valinta kahden pahan välillä näyttää selvältä. Keskiviikon Suomenmaassa hän pitää Putinin mahdollista valintaa Venäjän pääministeriksi pelkästään myönteisenä asiana ja toteaa: ??Suomen kannalta on tärkeää, että Venäjän johdossa on henkilöitä, jotka tuntevat Suomen hyvin ja joiden pitkän linjan tunnemme.??

On selvää, että Putinin tavoite rakentaa yksinvaltiuttaan kansanvallan kustannuksella toteutuu läntisen maailman hiljaisella suostumuksella. Emme pitäneet siitä kaaoksesta, jonka Neuvostoliiton kaatuminen ja edellinen demokratisoimisyritys yhteiskuntaan loi. Jeltsin yritti tuoda monipuoluejärjestelmän ja modernin oikeusvaltion, mutta reformien epäonnistuttua tai jäätyä kesken juuri me eurooppalaiset halusimme vaihtaa Jeltsinin vahvaan johtajaan. Putin tuskin olisi noussut asemaansa ilman johtavien länsivaltojen tukea.

Myös kansainvälinen raha tukee vakautta demokratian kustannuksella. Kuvaavaa on, että lähes miljardi euroa Venäjälle sijoittaneen pääomasijoittaja Ian Hague totesi medialle: ??Jos perustuslakia tulkitaan niin, että se sopii yhden henkilön tarpeisiin, minä en kutsuisi sitä demokratiaksi, vaan joksikin aivan muuksi. Mutta markkinathan tästä kyllä pitävät: ne pitävät kaikesta mitä Putin tekee.??

Nyt me siis saamme, mitä tilasimme. Vakautta kyllä, mutta demokratian suhteen pelkkää takapakkia. On vaikea olla samaa mieltä niiden kanssa, joiden mielestä putinismi vahvistaisi demokratian kehitystä Venäjällä. On yksi ja sama, vaikka vaalit muodollisesti perustuisivat vapaaseen ehdokasasetteluun, jos opposition ehdokkaiden marginaalisetkin mahdollisuudet tuoda ihmisille vaihtoehtoja nujerretaan totaalisesti Kremlin otteessa olevan median avulla. On yksi hailee, vaikka duuman asema vahvistuu suhteessa presidenttiin, jos tämä tapahtuu yksinomaan yhden yksinvaltiutta tavoittelevan miehen ja hänen henkilökulttiinsa nojaavan puolueen ehdoilla.

Mutta tiedä häntä, todellisia yllätyksiä saattaa vielä olla luvassa. Kansan valitsemilla edustajilla kaikkialla maailmassa kun on taipumus tarttua valtatarjottimen pikkusormeen ja viedä koko käsi. Vaikka lyhyellä tähtäimellä saattaisi näyttää siltä, että Yhtenäinen Venäjä ?puolue ja sen hallussa oleva duuma suostuvat tanssimaan Putinin polskaa, näin ei kuitenkaan välttämättä tapahdu. Ainakin askelkuvioita saattaa olla tuohon tanssiin tulossa.

Toisaalta kukaan ei ole väittänytkään, että Venäjän tie demokratiaksi olisi muuta kuin ohdakkeinen. Mauno Koivisto toteaa kirjassaan "Venäjän idea", ettei Venäjä koskaan ole ollut demokratia ja tuskin sellaiseksi helpolla muuttuukaan. Yli tuhannen vuoden jatkumoa on vaikea hetkessä kääntää, oli sitten projekti yhden miehen mestarisuunnitelma, muuten sisäsyntyinen prosessi tai ulkoisten pakotteiden motivoima. Parasta tietenkin olisi, jos Venäjä ja vieläpä venäläiset itse keksisivät, että demokraattisissakin maissa voidaan luoda vakautta. Kysymys ei ole ympyrän neliöimisestä, vaan ihan tavallisesta yhteiskuntapolitiikasta, jossa jatkuvuus turvataan arvopohjaisella politiikalla eikä tarrautumalla yksittäisiin henkilöihin.

Piia-Noora Kauppi
 
Takaisin etusivulle