Nurkkakuntaisuus heitettävä nurkkaan - Kaleva
07.09.2007
Suomalaisen politiikan keskeiset vaikuttajat niin sinivihreän hallituksen kuin vasemmisto-opposition riveistä ovat viime aikoina avanneet käsityksiään ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. On erinomainen asia, että vaikka uuden turvallisuuspoliittisen selonteon valmistelu polkaistiin käyntiin vasta muutama viikko sitten, jo nyt ulko- ja turvallisuuspolitiikka on arkisen poliittisen keskustelun keskiössä. Siitäkin huolimatta, että mediatutkimukset osoittavat valtaosan kansalaisista viittaavan kintaalla koko teemalle.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen keskittyi viime viikolla Iisalmessa puolueemme eduskuntaryhmän kesäkokouksen pääpuheenvuorossaan vaatimaan Suomelta aktiivista, tosiasioihin perustuvaa ja tavoitteellista ulkopolitiikkaa ja sai välittömästi taustatukea pääministeri Vanhaselta. Kataisen johtoajatus oli, ettemme voi eristäytyä, vaan meidän on oltava mukana kansainvälisessä turvallisuusyhteistyössä kansallisen etumme nimissä. Hän vastusti ajattelua, että Suomi voisi olla jonkinlainen kansainvälisen yhteisön vapaamatkustaja, joka kyllä haluaa maailmasta turvallisemman, muttei ole itse valmis kantamaan korttaan kekoon.
Oppositiojohtaja Eero Heinäluoma ei halunnut jäädä hallituksen voimakaksikon varjoon ja yritti suurennuslasilla löytää näkemyseroja hallituspuolueiden puheenjohtajien linjauksista. Kun mitään mainitsemisen arvoista ei löytynyt, Heinäluoma päätyi turvautumaan vanhaan virteen kypäräpäisistä kokoomuslaisista, jotka ovat innokkaasti viemässä maatamme soitellen sotaan. Ei liene yllätys kenellekään, että Heinäluoma ???unohti??? mainita, että Kokoomuksen vaatimus Naton NRF-joukkoihin osallistumisesta on itse asiassa suoraa jatkumoa ja luonnollinen seuraus Vanhasen ykköshallituksen kulissien takana tekemälle päätökselle, jonka mukaan Suomi osallistuu ilman sen kummempia reunaehtoja Naton valmiusjoukkojen harjoitustoimintaan. Hän ei myöskään korostanut, että Suomen läsnäolon pitäminen vähintäänkin nykytasolla Afganistanissa ja osallistuminen resurssien puitteissa Darfurin rauhanturvaoperaatioon nauttivat eduskunnassa lähes yksimielistä tukea.
On luonnollista, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan perusratkaisut tehdään laajalla, hallitus-oppositio ???asetelman rajat ylittävällä yksituumaisuudella kuten aina ennenkin. Tätä ei kuitenkaan tule tulkita niin, että hallitus antaa Heinäluoman vetämälle SDP:n vähemmistörintamalle veto-oikeuden tuleviin turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin. Esimerkiksi Nato-jäsenyyden myönteiset ja kielteiset puolet on syytä analysoida viileästi ja vakaalla harkinnalla, jossa huomioidaan myös pysyvästi NATOn ulkopuolelle jäämisen edut ja haitat.
Impivaaralaisuus turvallisuuspolitiikassa ei ole mikään erillisratkaisu, joka tehdään poliittisessa tyhjiössä. Kyllä Suomen mahdolliset valinnat, suomalainen keskustelu ja etenkin siinä käytetyt argumentit pannaan merkille myös laajemmin maailmalla. Onhan kyseessä Suomen kansainväliseen rooliin ja kansallisen identiteettimme ytimeen ulottuva valintatilanne, haluammeko olla osa demokraattisten oikeusvaltioiden muodostamaa kansainvälistä yhteisöä vai jonkinlainen marginalisoitunut reliikki kylmän sodan maailmasta, joka kuvittelee voivansa pärjätä omillaan.
On tärkeää ymmärtää, ettei ulkopolitiikasa ole status quota, pysyvää tilaa, joka säilyisi riippumatta ratkaisuistamme. Uusien uhkien torjuminen vaatii päivä päivältä entistä enemmän kansainvälistä yhteistyötä. Meilläkin tulee olla kykyä osallistua operaatioihin kaukana Suomen ja Euroopan rajojen ulkopuolella taistellaksemme universaalien ihmisoikeuksien ja globaalin humanismin puolesta niitä tahoja vastaan, jotka pyrkivät iskemään yhteiskuntiemme heikoimpiin yksilöihin ja polkemaan heidän oikeuksiaan. Samaan aikaan puolustusvoimien materiaalihankintojen hinnat nousevat seitsemän prosentin vuosivauhtia ja kansallisen puolustuksemme pitäminen uskottavana vaatii joko rutkasti lisää riihikuivaa rahaa tai todellisen puolustuksellinen liittosuhteen, joksi en EU:n puolustusulottuvuuden tässä kehitysvaiheessa laske EU:n tulossa olevia turvatakuita, jotka ovat olemassa NATOsta riippumatta vain paperilla.
Meidän tulee tarkkaan seurata myös kehitystä naapurimaissamme. Venäjän tulevaisuus Putinin presidenttikauden jälkeen on suuri kysymysmerkki. Epäilen, löytyykö maastamme ketään tervejärkistä ihmistä joka väittää pystyvänsä varmuudella sanomaan, ettei Venäjä missään olosuhteissa muodosta Suomeen kohdistuvaa turvallisuusuhkaa. Toisaalta Ruotsissa puolustusvoimien tila on noussut päivänpolitiikan otsikoihin puolustusministeri Michael Odenbergin erottua hallituksesta valtiovarainministeriön väläyttelemien budjettileikkausten suututtamana. Kuvaavaa on, että Odenberg totesi eronpyynnön jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, ettei hän voi katsoa peiliin, mikäli hänen ministerikaudellaan Ruotsin puolustuskyvyn annetaan laskea toisen maailmansodan tasolle, jolloin Ruotsin pelasti natsien miehitykseltä ainoastaan Hitlerin joukkojen huoltotarve.
Kaikesta tästä näemme, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka on liian tärkeä aihe jätettäväksi julkisen, avoimen ja asiallisen yhteiskunnallisen keskustelun ulkopuolelle. Jään innolla odottamaan seuraavia keskustelun avauksia. |
|
