Kaikelle on aikansa - Forum24
18.01.2005
Euroopan unionin historiassa on asioita, jotka toistuvat toistumistaan. Ne ovat yhtä vanhoja tai yhtä nuoria kuin unioni itse. Ilman näitä ominaisuuksiaan unioni ei olisi kehittynyt sellaiseksi kuin se tänään on.
Yksi mielenkiintoisimmista EU:n "luonteenpiirteistä" on kaksijakoinen suhtautuminen erilaisiin määräaikoihin. EU:n ylintä päätöksentekovaltaa käyttävät jäsenvaltiot ovat sekä lapsellisen ihastuneita asettamaan itselleen aikatavoitteita että surullisen kuuluisia siitä, miten vähemmän kunnianhimoisetkin deadlinet kyetään ylittämään.
EU tarvitsee määräaikoja. Se on suorastaan riippuvainen niistä. Entinen komission puheenjohtaja Jacques Delors on todennut, että EU voi mennä eteenpäin vain kahta tietä: joko kriisien tai määräaikojen kautta. Useimmiten ennalta suunniteltu aikataulu on näistä kahdesta se kivuttomampi vaihtoehto.
Ehkäpä paras esimerkki määräaikojen voimasta on yhteisvaluutta euro. 1970-luvun alussa integraatio oli syvässä kriisissä. Ranska boikotoi neuvoston kokouksia harjoittaen ns. tyhjän tuolin politiikkaa. Thatcher neuvotteli liittymissopimuksesta vaatien tiukkoja ehtoja mukaantulolleen. ??ljykriisi heikensi taloutta.
Näihin aikoihin muutamat visionääriset poliitikot tapasivat Strasbourgin kuuluisassa Crocodile-ravintolassa ja saivat hurjan ajatuksen: Euroopalla pitäisi olla yhteinen raha! Jotta tähän tavoitteeseen päästäisiin, perussopimuksen neljän perusvapauden pitäisi täysimääräisesti toteutua. Tavaroiden, palveluiden, ihmisten ja pääoman tulisi liikkua vapaasti yhteisillä sisämarkkinoilla.
Tapaamispaikkansa mukaan Krokotiiliklubiksi nimetty herraseura kääri hihansa, kirjoitti suunnitelman yhteisen rahan luomiseksi ja alkoi puuhata sisämarkkinoiden avaamista. Aikatauluksi sovittiin, että sisämarkkinat on saavutettava vuoden 1992 alkuun mennessä ja yhteiseen rahaan edetään sen jälkeen kolmessa vaiheessa niin, että vuosituhannen vaihteessa yhteinen raha voidaan ottaa käyttöön. Määräajat kirjattiin EU:n perussopimuksiin.
Kun euro lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin tuli käteisvaluutaksi kahdessatoista valtiossa, Krokotiiliklubin tavoitteet toteutuivat. Matkalla oli mutkia, mutta lopulta suunnitelma piti.
Toisaalta yhtä vanha kuin EU:n perinne asettaa määräaikoja, on myös unionin tapa ylittää niitä. Ylitettyjen määräaikojen lista on valitettavasti pidempi kuin onnistuneesti pidettyjen.
EU:lla piti olla siviilikriisinhallintajoukot vuoden 2003 loppuun mennessä. Päätökset pelastusjoukkojen kokoamisesta tehtiin jo 1990-luvulla. Tällä kertaa määräajan ylittäminen aiheutti kohtalokkaita seurauksia. Kun tapaninpäivän järkyttävän katastrofin vuoksi yhteisiä apujoukkoja olisi tarvittu, EU:lta ei niitä löytynyt.
Kaikkein tunnetuin määräaika asetettiin Lissabonin huippukokouksessa keväällä 2000. Tällöin uhotiin, että EU:sta tehdään kymmenessä vuodessa maailman kilpailukykyisin talousalue. Nyt aikataulun puolivälissä EU on entistä kauempana tästä tavoitteesta ja globaalit kilpailijamme ovat useimmilla aloilla vain lisänneet etumatkaansa.
Onneksi historia on osoittanut, että useimmiten määräajan ylittäminen tuloksetta on tarkoittanut vain viivästystä, ei suunnitelmien täydellistä hautaamista. Sitä paitsi joskus aikalisälle on kieltämättä ollut myös tarvetta.
Määräajassa tai muutamalla vuodella myöhästyen, tärkeintä on eteenpäinmenemisen meininki. Kaikelle on aikansa. Erityisesti EU:ssa.
Piia-Noora Kauppi
Kirjoittaja on oululainen meppi ja Kokoomuksen europarlamenttiryhmän puheenjohtaja. |
|
