Condien charmi puree - uusi aika alkaa? - Nykypäivä
18.02.2005
EU:n ja USA:n suhteet ovat viime vuosina olleet kireät. Vaikka Irakin kriisin aiheuttama juopa lienee jo umpeutumassa, paljon on vielä tapahduttava maailman voimakkaimman kumppanuussuhteen elvyttämiseksi.
Kirjoitin tällä palstalla viime syksynä toivovani, että presidentti Bush yllättäisi toisella kaudellaan myönteisesti. Eurooppalaisten Bushiin kohdistamat odotukset eivät ole järin korkealla ja siksi Bushin olisikin helppo lyödä eurooppalaiset ällikällä.
Tämä ei olisi vain toivottavaa, vaan myös loogista. Bush tuskin haluaa jäädä historiaan miehenä, joka eristi Yhdysvallat tärkeimmästä kumppanistaan ja romutti sotienjälkeisen transatlanttisen Suuren Konsensuksen. Detaljeissa ja päivänpolitiikassahan EU:n ja USA:n välillä on usein eroja, mutta suurista kysymyksistä on oltu jokseenkin yksimielisiä.
Näyttäisi siltä, että nyt Bush on lähentymässä Eurooppaa. Ulkoministeri Condoleezza Rice on ottanut lentävän lähdön liennytykseen. Euroopan ja Lähi-idän kiertueellaan Rice onnistui hurmaamaan valtionpäämiehet ja luomaan otollista ilmapiiriä ensi viikon EU-USA huippukokoukselle.
Yhteisiä haasteita on paljon. Kun Irakin vaalit saatiin vietyä läpi kunnialla, on hyvä perusta yhteistyölle jälleenrakennuksessa siis olemassa. Tämä vaatii USA:lta ymmärtämystä EU:n tavoitteille ja sitoutumista sotilaallisen läsnäolon lisäksi myös siviiliyhteiskunnan ja demokratian juurruttamiseen pehmein keinoin.
Vaikeampia vaiheita on odotettavissa Iranissa. EU:n halu edetä diplomaattisten neuvottelujen kautta ja panna jarruja USA:n voimapolitiikalle on ymmärrettävää. Jos USA lähtisi soitellen sotaan Iranissa, miten se voisi katsoa sormien välistä vastaavaa kehitystä Pohjois-Koreassa? Isku Iraniin voisi saada hyvin pian jatkoa sotilaallisesta väliintulosta Pjongjangissa.
EU:n ja USA:n on kyettävä yhteistyöhön myös suhteissaan Kiinaan. Kysymys asevientikiellon purkamisesta on vielä pientä verrattuna muihin mahdollisiin ongelmiin, muun muassa Taiwanin tilanteeseen. Itse en pidä kiellon poistamista järkevänä ihmisoikeustilanteen vuoksi, enkä ymmärrä, miksi EU:n pitäisi tässä tilanteessa liehitellä Kiinaa.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä haasteena on yhteisen näkemyksen löytäminen Venäjästä. Putin sai näpeilleen Ukrainassa ja siksi Kremlin pyrkimykset kerätä lisää valtaa "etupiirissään" lienevät toistaiseksi jäissä. Georgiassa Venäjä haluaisi kuitenkin ottaa lisää vastuuta ETYJ-operaatiosta, mutta EU ja USA näyttäisivät kuitenkin olevan yhtä mieltä siitä, että Venäjän "uhittelulle" on laitettava stoppi.
Yhteisiä haasteita on aimo liuta ja niin Condiella kuin EU:n yhteisen ulkopolitiikan edustajillakin on työntäyteinen kausi edessään. Ensi tiistaina saamme esimakua, millaisen suunnan yhteistyö ottaa. Valitulla suunnalla ei ole niinkään väliä, kunhan se vain on yhteinen.
Piia-Noora Kauppi
Kirjoittaja on Kokoomuksen meppi ja europarlamentin USA-valtuuskunnan pitkäaikainen jäsen. Tällä hetkellä hän toimii Kiina-valtuuskunnan jäsenenä. |
|
